12.12.2009 eli ikä (30d = 1a), 3 vuotta - 12.03.2010
kimo 122cm welsh mountain ori
estepainotteinen, VIR MVA Ch
ko heB re 80cm me 60cm
kasv. Sanni Haapaja, Suomi
om. Vipeltäjä |
 |
Eloisa pikkupoika, josta pikkutytöt tappelevat
Cadwgawnin hankin eräältä tutulta suomalaiselta pienkasvattajalta, joka vihjasi eräänä kauniina helmikuisena päivänä, että hänen kahden huippuponin parivuotias orivarsa olisi myynnissä. Pitkän - huom. lausutaan "pitkän" - harkinnan jälkeen päätin lähteä ponia katsomaan, ja nähtyäni vanhemmat sekä pikkuorin liikkeessä, olin täysin myyty. Luonteeltaakin Kalleksi nimetty ori oli eloisa ja rohkea jo nuorena poikana. Kalle siis saapui Ilolaan, jossa ori edelleen asustelee. Kasvaessaan herran luonne on pysynyt varsin samanlaisena: uteliaana, rohkeana ja eloisana. Herra on hoitaessa kiltti, vaikkakin hieman kujeellinen. Kaikki narut joutuvat auttamatta pikkuorin suuhun, Kalle on nauhafriikki. Oria täytyy myös uskaltaa välillä ojentaa, sillä orilta tuppaa välillä unohtumaan, ettei ihmistä voi töniä ja tökkiä samalla lailla kuin ponikavereita.
Ratsastaessa Kalle on hieman lisäksi ponimainen, muttei yhtään mahdoton tapaus. Orin selkään uskaltautuvat pienemmätkin, orin ratsastamisesta on syntynyt tappelu jos toinenkin. Kalle on reipas muttei kuitenkaan yhtään kovasuinen, varma eli ei säiky olemattomia ja vaikka ponimaisuuttakin löytyy, niin ponin saa kuitenkin raipannapautuksella tokenemaan. Ponimaisuus esiintyy lähinnä rajojen testaamisessa, punkemisella kulmissa tai vähän luistamalla oikealta paikalta seinän viereen. Pukkeja ei tältä orilta satele useinkaan, ainoastaan ollessaan harvinaisen riehakkaalla tuulella, kuten loman jälkeen tai kovalla pakkasella. Vaikka Kallen selkään päästetään hieman kokemattomammatkin, niin orilta riittää kuitenkin liikettä ja osaamista kokeneillekin, ihmeitä ei tarvita, että herran saisi oikeinpäin kulkemaan.
Esteillä Kalle on oikea taituri, saaden pikkutytöt riitelemään kahta kovempaa kuultuaan, että nyt hypättäisiin. Ori sopii aremmillekin hyppääjille, sillä intoa täynnä ori vie vaikka parivuotiaan esteiden ylitse. Ratsastajan ei tarvitse olla mestari esteelle tuomisesta, eikä ponnistuskohtaa tarvitse itse valita. Kalle hyppäisi varmaan esteitä ilman ratsastajaakin, joten sen kuin ohjaa reippaasti etenevän pikkuorin esteelle, niin ori hoitaa loput kunnialla. Pidätteitä ei tarvitse kummemmin, sillä vaikka meno on reipasta on se edelleen hallittavissa. Estekilpailuissa Kalle saattaa olla täpinöissää, jolloin ratsastajan täytyy olla hieman normaalia tarkempi, mutta edelleenkään ori ei ole mikään vaikea ratsastettava. Palkintojenjaossa herran oriutta ei huomaa, vaikka vieressä pomppisi tamma niin Kalle sen kuin seisoo ylpeänä itsestään.
Sukutaulu
i. Poel Cadwenrick
welsh mountain, 122cm
kimo, re 80cm |
ii. Liwelia v.d. Tantar |
iii. Heraser's Mynydd |
| iie. Morgaine |
| ie. Poel Cadhawks
|
iei. Pendington Cad
|
| iee. Poel Myfanawy
|
e. Gaelgårds Heulwens
welsh mountain, 120cm
kimo, re 70cm |
ei. Pritchard
|
eii. Hwynrhys Ol
|
| eie. Penarddun
|
| ee. Gaelgårds Hidella |
eei. Maddock v.d. Krael
|
| eee. Arianrhod v.d. Krael
|
Jälkikasvu
-
Kilpailukalenteri ja päiväkirjamerkinnät
Welsh Ponies In The Show Ring
08.08.2010 Aelwen Welsh, Ridden Champion I
NJ näyttelyt
27.02.2010 Akasha Dressage, irtoSERT, Anette N.
09.03.2010 Gräslund, irtoSERT, Maria A.
15.03.2010 Lacrisia, MVA-SERT, Shonna
03.04.2010 Painswick Ponies, irtoSERT, Maria A.
02.04.2010 Nepolan Ponitalli, MVA-SERT, Maria A.
Päiväkirja
Kallen kanssa voi niin ratsastaa, ajaa tai työskennellä maasta käsin. Kallella on yleensä viikossa 1-2 vapaapäivää, ainakin sunnuntai. Ponille laitetaan ratsastaessa yleissatula sekä turvajalustimet, mustat suitset englantilaisella turparemmillä kuolaimina perus kolmipalat. Esteille ja maastoon Kallelle laitetaan lisäksi pintelit tai suojat etujalkoihin. Ajaessa perus ponikärryt ja valjaat, normaalisuitset ajokuolaimilla.
Kuvagalleria
Kuvat © Marcel Breebaart
Ulkoasun & tekstien © Vipeltäjä
Kyseessä on virtuaalihevonen -- A SIM-game horse
|