S U K U T A U L U:
S U K U S E L V I T Y S i. Hyvin menestynyt kansallisentason esteori. Kantakirjattu I-palkinnolla ja muutenkin hyvin tunnettu ori ulkomailla. Hyvät geenit ja hyppylahjat. ii. Jo ruunattu herra. Kilpailee edelleen aluetasolla esteillä, välillä menestyen välillä ei niinkään. Hieman huonoluonteinen, mutta kuitenkin säyseä. ie. Ruotsalainen koulutamma. Hieno kansainvälisellä tasolla kilpaillut neiti. e. Kaunis hyvin palkittu tamma. Enemmän estepuolen, mutta kilpaillut myös muutamissa koulukilpailuissa menestyen. ei. Edesmennyt ori. Kilpaillut menestyneesti niin koulussa kun esteilläkin. Muutamia lähtöjä kenttäkilpailuissa. Kuollut auto-onnettomuudessa. ee. Eläkeikäinen tamma, joka aikoinaan toiminut aluetason kisaratsuna ja sen jälkeen ratsastuskoululla. J Ä L K E L Ä I S E T: o. Mohawks (i. Dunfield's Semir) Kuvien © Team Whine Kyseessä on virtuaalihevonen - a sim game horse L U O N N E K U V A U S: Astonishing Ysley eli tutummin Lea on luonteeltaan yhteistyöhaluinen ja innokas, mutta hieman arka. Korkea mutta hoikka neiti on tarhassa mieluiten rauhallisten ja pienien tovereidensa kanssa, mutta välillä Lea innostuu kokeilemaan pitkien jalkojensa kiihtyvyyttä ja silloin on omistajan mielessä vain "Kohta sen jalat katkeavat, aivan kohta, ei se voi millään tuollaista kestää", mutta Lea on ihmeellisen notkea korkuudestaan huolimatta, eikä kaadu edes ryntäillessään kahdella jalalla pomppien. Haettaessa Lea tulee kuuliaisesti huudosta, mutta saattaa jänistää jos hakija on uusi. Taluttaessa Lea on yleisesti kiltisti, mutta saattaa katsella hieman epäluuloisesti uusia pelottavia asioita ja tanssahdella taluttajan ympärillä. Hoitaessa Lea on pitkään varuillaan, eikä siedä nopeita liikkeitä tai uusia ihmisiä, joten tamman hoitaminen kuuluu vain tietyille henkilöille jotka Lea tuntee. Lea on todella nätisti hoitaessa, neiti ei koskaan näyki tai potki, mutta nopeista liikkeistä Lea helposti hermostuu ja stressaantuu jolloin saattaa syntyä vaaratilanteita, ja tämän takia Lean kanssa täytyy osata toimia hillitysti. Päähänsä Lea antaa koskea vain kaikista tutuimpien, sillä Lea arkoo hieman päätänsä. Ratsastaessa Lea on eteenpäinpyrkivä, mutta hieman kuuma. Lea yrittää aina miellyttää ratsastajaansa, mutta jos ratsastaja ei osaa antaa selviä apuja neiti stressaantuu ja kuumenee helposti yrittäessään ymmärtää apuja. Lea on myös herkkä suustaan ja kyljistään, ja neiti tarvitsee ratsastajan jonka jalat pysyvät oikeassa paikassa ja kädet ovat tasaistet. Lea ei siedä sitten ollenkaan vetämistä tai kovia pohkeita, niistä Lea hypähtelee ja steppailee kuumentuen. Eteenpäinpyrkimystä löytyy juuri täydellisesti, ja Lean askeleet ovat lennokkaat, tanssimaiset eikä Lea näytä koskaan kömpelöltä vaikka korkea onkin, päinvastoin, Leaa kutsutaan useinkin "tanssivaksi tytöksi". Muotoon ja peräänantoon Lean saa ratsastamalla istunnalla, asettamalla ja olemalla käyttämättä turhia apuja. Uusien ratsastajien kanssa Lea kyllä saattaa hieman säpsyä, mutta kun Lea luottaa ratsastajaansa ei uudetkaan asiat paljoa pelota, vaikka korvat kyllä kääntyvät viuhaan tahtiin mutta pakoon ei lähdetä, ratsastajaa ei petetä. Esteillä Lea rohkaistuu, sillä Lea pitää niin paljon esteiden hyppäämisestä etteivä edes erikoisesteet pelota. Lea nauttii hyppäämisestä todella paljon, mutta ratsastajan täytyy osata olla selässä hiljaa hypyissä, nykimättä ohjista tai räsähtämättä satulaan takaisin, sellaisista mokista Lea kuumenee ja pinkaisee todella nopeasti. Lean hyppytyyli on siro ja hyvä, Lea on niin tarkka jaloistaan että usein esteen väliin jää tilaa eivätkä puomit putoa alas. Esteillä täytyy vauhtia osata kontrolloida istunnalla ja käännöksissä käyttää myöskin painopistettään, herkkyys ei ole minnekkään jäänyt edes esteillä. Maastossa Lea jännittyy helposti yksin ollessaan, mutta ryhmässä neiti on hieman rennompi ja jos ratsastaja näyttää tietävän mitä tekee niin Lea häneen luottaa. Kilpailut Valmennukset | |||||||||||||||||||||||