Joyhofs Rhisian VH-

30.01.2010 eli ikä (30d = 1a), 4 vuotta - 30.05.2010
rautias 147cm welsh cob (sektio D) tamma

estepainotteinen
ko heA re 100cm me 100cm

kasv. Ilola, Suomi
om. Vipeltäjä


   Eloisa jokapaikan kaataja

Rilla on oma kasvatti, jonka vanhemmat tunnen hyvin. Tammasta löytyy joitakin samoja piirteitä kuin vanhemmistaan, mutta loppujen lopuksi Rilla on kyllä aivan oma tapauksensa. Neiti on kaikkien kaveri, olet sitten kaksijalkainen, koira, hevonen tai vaikka kanakin. Lapset ovat Rillan mielestä hauskoja otuksia, joiden hatuista on kiva napata kiinni. Rilla on kiltti tapaus, mutta tammalta sattuu vain löytymään sitä eloisuutta niin paljon, että hoitajalta saattaa hermo mennä kun tamma vähän heiluttelee päätään kun harja lentää silloin kivasti, tai kuopii etujalalla testaten lattian kestävyyttä tai vähän hiippailee ees taas kun ei ole muutakaan tekemistä. Paikoillaan seisominen tuntuu olevan tälle neidille mahdoton asia, joten Rillan jalkojen lähettyville ei kannata jättää mitään kaatuvaa tai särkyvää, sillä mitä suurimmalla todennäköisyydellä se on kohta tamman jaloissa. Eloisuutensa lisäksi Rillalla ei ole mitään muita "pahoja" tapoja, tamma ei näyki tai potki tai ehdoin tahdoin yritä karata, toisin kuin emänsä.

Taluttaessa Rillalta löytyy usein taluttajaa enemmän energiaa, minkä vuoksi tammaa saattaa olla hidastelemassa vähän väliä. Rilla ei kuitenkaan yritä karata, tamman mielestä kaksijalkaiset ovat vain vähän turhan hitaita. Ratsastaessa Rilla on hyvin eteenpäinpyrkivä, herkkä niin pohkeille kuin ohjalle ja varmajalkainen. Neiti on aivan ihana ratsastettava yleensä, selässä ei tarvitse pelätä hötkyilyä. Pään heittely on kuitenkin tullut emältä, Rillan kanssa ohjastuntuman pitää olla hyvin vakaa tai pää heiluu. Paikallaan oleminen, eli siis pysähtymiset ovat ratsastaessakin Rillan kompahduskohta, tamma hiippailee hieman ees taas ja heiluttelee päätään kun pitäisi seistä paikoillaan. Siirtymiset ovat sitten helppoja Rillan kanssa, neidillä on aina ollut hyvä tasapaino ja hieno muoto joten komeat siirtymiset laukasta käyntiikin onnistuvat. Vauhtia saattaa varsinkin laukassa tulla liikaakin, selässä täytyy muistaa pitää vauhti hanskassa, vaikka askeleet tuntuvat reippaammassakin vauhdissa aivan ihanilta.

Puomeilla Rillan varmajalkaisuus näkyy, tamma sen kuin laukkaa pienimmätkin välit ilman kolauttelua tai horjahtelua. Tamman varmajalkaisuus on muutenkin esteillä loistava ominaisuus, Rilla ei pelkää lähteä vähän hurjemmastakin kulmasta hyppäämään. Neidin hyppy on hyvin voimakas, pienillä esteillä tamma saattaa hypätä esteen kuin metrinkin okserin jos ratsastaja ei ole hereillä pidättämässä. Vauhtia löytyy, mutta Rilla ei kuumene joten mitään pinkomisia tai suinpäin kiitoon lähtemisiä ei tapahdu. Suurimmilla esteillä Rilla tuntuu olevan parhaimmillaan, kun oikeasti saa hypätä suuresti ja vauhtia pitää olla reippaammin. Maastossa Rilla on iloinen tapaus, mikään ei tätä neitiä pelota mutta laukassa voi sitten vähän innostua välillä ilopukittelemaankin, varsinkin jos muu porukka on vähän villinä. Kilpailutilanteissa tamma on aivan täpinöissään, mikä saattaa haitata neidin luonnostaan jo huonoon keskittymiskykyyn. Ei kuitenkaan hermoile, ainoastaan on innoissaan.


   Sukutaulu

i. Russfjärdens Mabon
welsh cob D, 150cm
rautias, re 120cm
ii. Russfjärdens Ivan iii. Russfjärdens Harleck
iie. Llerneths Asmana
ie. Ponraes Dewellyn iei. Russfjärdens Dafydd
iee. Ponraes Diana
e. Neferets Onega
welsh cob D, 145cm
rautias, re 110cm
ei. Crosswood's Bouncer eii. Crosswood's Brenin
eie. Cefrs Ebony Mai
ee. Neferets Tango eei. Yorkes Bronwen
eee. Manesmych Celia GB

i. Russfjärdens Mabon on erittäin komea welsh cob ori, joka on tullut Ruotsista Suomeen. Russfjärdens Mabonin on kasvattanut Russfjärden Stuteri, mutta nykyään ori asuu Ilolassa. Rhisian oli orin ensimmäinen varsa, jonka jälkeen vasta kunnon kisaura alkoi. Russfjärdens Mabon on estepainotteinen, ja orilta löytyykin hyppyä 120cm korkeisiin ratoihin saakka. Väriltään Mabon on tummanrautias, vaalealla kultaharjalla. Luonnekin on tällä orilla kohdillaan.

ii. Russfjärdens Ivan on isälinjaltaan pitkänlinjan "Nokiulappalainen", eli siis Russfjärden Stuterin oma kasvatti. Russfjärdens Ivan muistuttaa hyvin paljoaan poikaansa niin herkän luonteensa ja ulkonäkönsä kanssa, tosin näitä oreja erottaa Ivanin huomattavasti tummempi väri. Säkäkorkeutta Russfjärdens Ivanilta löytyy 149cm verran, hyppykapasiteettia on 130cm saakka, mutta kilpailuissa on 120cm luokkia vasta menty. Jälkeläisiä orilla ei vielä ole paljoa, johtuen nuoresta iästä. iii. Russfjärdens Harleck on suurella sydämellä varustettu herrasmies. Säkäkorkeutta löytyy 146cm, ja väriltään Russfjärdens Harleck on rautias. Kaikista parhaiten ori tunnetaan tämän aivan ihanasta luonteensta, mutta myös rakenne oli kohillaan. Jälkeläisiä Russfjärdens Harleckilla on 33kpl, eli ihan suositusta orista on kyse. iie. Llerneths Asmana on rautias cobtamma. Tamman on kasvattanut Llerneths Stud, josta Llerneths Asmana lähti parivuotiaana siitostamman uraa suorittamaan Russfjärdeniin. Siellä 148cm korkea tamma sai 5 jälkeläistä, mutta nykyään Llerneths Asmana viettää eläkepäiviään takaisin kasvattajallaan.

ie. Ponraes Dewellyn on rautias 146cm korkea cobtamma, joka saapui vasta 16-vuotiaana Russfjärdeniin. Alkujaan tamma asui kasvattajallaan Ponraes Stuterissa, mutta tamman isän kuollessa Dewellyn jäi tämän ainoaksi varsaksi. Menetys oli suuri Russfjärdenille, joka sittemmin sopi Ponraesin omistajan kanssa että Ponraes Dewellyn tulisi siitostammaksi Russfjärdeniin kisauran loputtua. Dewellyn siis kilpaili 16-vuotiaaksi saakka estekilpailuissa, lähinnä 100cm tasolla sijoittuen hyvin. iei. Russfjärdens Dafydd oli hyvin lupaavan siitosuran edessä, kun valitettavan auto-onnettomuuden tuloksena orin jalka murkui ja Dafydd jouduttiin lopettamaan. Russfjärdens Dafydd oli vasta 5-vuotias tämän sattuessa, ja juuri alkavan ensimmäisen astutuskautensa alussa. Kolmesta astumisesta syntyi vain Dewellyn, joka oli onneksi rautiaan isänsä peilikuva. iee. Ponraes Diana on Ponraes Studin oma kasvatti toisessa polvessa. Ponraes Diana on herkkä ja tulinen tamma, joka on monta kertaa lennättänyt ratsastajia kentän pohjalle. Siitostammana Ponraes Diana on kuitenkin osoittautunut aivan mahtavaksi emäksi, joka huolehtii varsoistaan loistavasti ja onkin jättänyt hienoja varsoja. Väriltään tamma on rautias, läsillä ja etujalkojen sukilla varustettuna.

e. Neferets Onega on Suomessa, tarkemmin Porvoossa sijaitsevan Stall Neferetin kasvatti. Jo varsana tamma kuitenkin muutti lähellä sijaitsevaan Ilolaan, kisa- ja siitostammaksi. Neferets Onega on welsh cob tamma, väriltän rautias. Säkäkorkeutta Onegalta löytyy 145cm verran. Luonteeltaan tämä estepainotteinen kaunotar on varsin ponimainen punkija, ja hyvin usein karkailevaa mallia. Rilla oli tämänkin tamman ensimmäinen varsa, jonka jälkeen vasta Onegan kisaura alkoi estekilpailuissa ja näyttelykehissä.

ei. Crosswood's Bouncer on Iso-Britanniassa asuva ori, joka oli pari vuotta leasingissä Suomessa Neferet Studissa. Ori on rautias 149cm korkea cob ori, luonteeltaan varsin orimainen mutta erittäin hyväliikkeinen ja reipas tapaus. Suomessa Crosswood's Bouncer astui n. 10 tammaa, ja Iso-Britanniassa herralla on jo parisenkymmentä varsaa. Crosswood's Bouncer kilpailee nyt esteradoilla talvisin, ja kesällä toimii siitosorin hommissa. Crosswood's Bouncer on kantakirjattu I-palkinnolle Isossa-Britanniassa. eii. Crosswood's Brenin on jo edesmennyt 150cm korkea rautias welsh cob ori. Crosswood's Brenin oli sukunsa ensimmäinen täysin koulupainotteinen ori, esteitä ei voitu herralla kilpailla sillä Crosswood's Brenin joutui varsana laitumella pieneen onnettomuuteen minkä seurauksena esteet eivät tulleet enään kysymykseen. Luonteeltaan ori oli herkkä ja mukava tapaus, jolta jäi 12 varsaa joista vain yksi on seurannut isänsä jalanjälkiä kouluradoille. eie. Cefrs Ebony Mai on tummanrautias Stall Defrsin kasvatti. Suvultaan tamma ei ole mikään kummoinen tapaus, mutta itse Cefrs Ebony Mai on sitten aivan mahtava I-palkinnolla kantakirjattu siitostamma. Cefrs Ebony Mai on saanut kahdeksan jälkeläistä, joista puolet on kantakirjattu I- tai II-palkinnoille.

ee. Neferets Tango on Porvoossa sijaitsevan Stud Neferetin ensimmäinen kasvatti ja tallin omistajan silmäterä. Anja Grönroossin omistama Neferets Tango kilpaili ollessaan nuori tamma omistajansa kanssa lähinnä estekilpailuissa, aina 80cm luokkiin saakka. Jos kisauraa oltaisiin jatkettu, olisi suuremmatkin luokat olleet mahdollisia. Neferets Tango jäi kuitenkin kantakirjauksen jälkeen siitostamman rooliin, ja nyt tamma onkin saanut jo 7 varsaa. eei. Yorkes Bronwen on Iso-Britanniassa asuva siitosori. Luonteeltaan hyvin rauhallinen ja letkeä ori on oiva periyttäjä, joka varsinkin vähän sähäkämmän tamman kanssa tuottaa oivan tasapainoisen varsan. Väriltään Yorkes Bronwen on päistärikönrautias, säkäkorkeutta löytyy 142cm. eee. Manesmych Celia GB myytiin Suomeen Stud Neferetiin tamman ollessa kantavana orista Yorkes Bronwen. Manesmych Celia GB on tulinen ja kipakka rautias tamma, joka on parhaimmillaan siitostammana. Ihmisten kanssa tamma ei tule kaikista parhaiten toimeen, mutta loistava rakenne ja upeat liikkeet korvaavat sen minkä neiti luonteessaan menettää.


   Jälkikasvu


-


   Kilpailukalenteri ja päiväkirjamerkinnät


ERJ sijoituksia kpl
-

Päiväkirja
Rillan kanssa voi niin ratsastaa, ajaa tai työskennellä maasta käsin. Rillalla on yleensä viikossa 1-2 vapaapäivää, ainakin sunnuntai. Ponille laitetaan ratsastaessa musta koulusatula sekä turvajalustimet, mustat suitset englantilaisella turparemmillä ja etuturparemmillä kuolaimina nivelet. Esteille ja maastoon Rillalle laitetaan lisäksi suojat jalkoihin, ja kuolaimina olympiat. Ajaessa peruskärryt ja valjaat, normaalisuitset ajokuolaimilla.


   Kuvagalleria




Kuvat © Jameson Hall 2009
Ulkoasun & tekstien © Vipeltäjä
Kyseessä on virtuaalihevonen -- A SIM-game horse