
Leonie Random eli Leonie on...
Leonie on pitkäpinnaisten ihmisten hevonen. Leonie jo hoitaessa testaa hoitajan kärsivällisyyttä tuijottamalla muka kauhistuneesti jokaista uutta tavaraa jonka näkee, joskus jopa omaa varjoaan säikkyen. Leonielta puuttuu myös kokonaan kärsivällisyys, neiti kyllästyy paikallaan seisomiseen viidessä minuutissa jonka jälkeen tamma steppailee ja heittelee päätänsä turhautuneena. Leonien kanssa nopeus on valttia, sillä rauhallisimmatkin hoitajat lopulta Leoniein hermostuvat, jolloin neiti jännittyy vain kahta kauheammin. Satuloidessa Leonien kanssa on mestarikisa saada satula selkään ennen kuin Leonie on sivulle stepannut, mutta kun satulan sitten selkään on saanut niin Leonie hetkeksi liikuskelun lopettaa. Suitsien kanssa Leonie saattaa ensin päätänsä heitellä korkeuksiin, mutta tiukasti vain turvasta kiinni niin kyllä suitset päähän saa. Taluttaessa Leonie tanssahtelee taluttajan vierellä katsoen suurin silmin kaikkea muka pelottavia asioita, välillä hieman säpsähdellen. Ratsastaessa Leonie on todella hankalaa mallia, Leonien mielestä kaikkien apujen tulisi olla täydellisiä jotta hän niitä noudattaisi, ja jos apu sattuu olemaan hieman erilainen kuin pitäisi niin sehän on sitten maailmanloppu Leonielle. Jalat eivät saa potkia Leonien kylkiä kokoaikaa, suusta ei saa vetää jatkuvasti, istuntaa Täytyy osata käyttää... Nämä ovat vain lukuisia Leonien sääntöjä joita pitää osata noudattaa jotta yhteisymmärrys syntyy. Leonie on myös sitä mieltä että toiset hevoset ehdottomasti hänet syövät, ja valmentaja on kyllä ehdottomasti naamioitunut sapelihammastiikeri ja maneesin katsomossa on aivan ehdottomasti itse pääpiru joka Leonien nappaisi jos vain Leonie katsomon vierelle menisi. Leonien kanssa siis tarvitaan loistavaa ratsastustaitoa, päättäväisyytta ja pitkiä hermoja ennen kuin tamma alkaa kulkea, mutta kun Leonien saa peräänantoon ja muotoon niin Leoniesta kyllä sutviutuu osaava kouluneito jonka korkeat ja liitävät askeleet sopivat kouluratsastukseen loistavasti. Esteratsastus Leonien kanssa on kuin cuupperin juokseminen täysillä, niin paljon joutuu Leonien kanssa työskentelemään esteillä että tamman rauhallisesti ylitse saa. Jo puomeilla Leonie hyppää puomien ylitse kuin metrin korkuisen esteen, ja monen ratsastajan putoaminen alkaakin jo siis puomeilta. Itse esteistä Leonie kyllä pitää, mutta ei että kyllä siellä esteen sisällä täytyy peikko olla ja aivan varmuuden vuoksi Leonien on hypättävä pienimmätkin esteet suurilla hypyillä. Leonie siis hyppää kaikista pienimmätkin kavaletit korkeilla hypyillä. Suuremmat esteet luonnistuvat parhaiten Leonien kanssa, sillä niissä Leonie hyppää korkealle mutta pääseekin melkein poikkeuksetta aina esteen ylitse pudottamatta. Jos kuitenkin pudotus tai edes kolautus tapahtuu kannattaa ratsastajan varautua suuriinkin pomppuihin, sillä Leonien mielestä puomiin osuminen on vähintäänkin toinen maailmaloppu. Leonien kanssa täytyy esteet vain ylittää loputtomalla päättäväisyydellä, niin kyllä Leoniekin sitten lopulta ratsastajaa alkaa tottelemaan ja pienemmät esteet ylittyvät hieman pienemmillä hypyillä. Perhe on parhain?
Jälkeläiset
Ei vielä jälkeläisiä. Kilpailu- & valmennuskalenteri
ERJ sijoituksia 17 kpl 26.09.09 - ERJ - 60cm - Solo Shreed - 2/50 16.10.09 - ERJ - 90cm - Stud Monument - 3/40 19.10.09 - ERJ - 80cm - Stud Monument - 2/40 15.10.09 - ERJ - 100cm - Haukkamäen Tila - 4/50 10.10.09 - ERJ - 60cm - Mörkövaara - 5/50 19.10.09 - ERJ - 100cm - Dainty - 6/50 26.10.09 - ERJ - 110cm - Reeyah Ponies - 1/50 27.10.09 - ERJ - 110cm - Reeyah Ponies - 6/50 11.10.09 - ERJ - 60cm - Mörkövaara - 5/50 07.11.09 - ERJ - 50cm - Jewel ponies - 7/100 08.11.09 - ERJ - 50cm - Jewel ponies - 5/100 19.10.09 - ERJ - 80cm - Retroradio - 6/100 20.10.09 - ERJ - 90cm - Retroradio - 8/100 22.10.09 - ERJ - 90cm - Retroradio - 9/100 05.11.09 - ERJ - 80cm - Headway - 2/40 30.10.09 - ERJ Cup - 60cm - Barrier Stud - 7/141 28.11.09 - ERJ Cup - 80cm - Barrier Showjumpers - 18/184 Päiväkirja Leonieta liikutetaan joka päivä viikossa, paitsi sunnuntaina lukuunottamatta satunnaisia kilpailuita. Leonien kanssa hypätään noin kerran tai kaksi viikossa, muut kerrat ovat sitten joko lihaksia vahvistavaa maastoilua, koulutreeniä tai muuta maastakäsin tapahtuvaa. Leonielle laitetaan koulutreeneihin koulusatula, suitset englantilaisella turparemmillä ja alaturparemmillä kuolaimina nivelet ja tarrapintelit etusiin. Esteille ja maastoon Leonielle laitetaan estesatula, suitset englantilaisella turparemmillä ja alaturparemmillä kuolaimina nivelet, rintaremmimartingaalit sekä suojat joka jalkoihin. |
Kuvat © MA Ulkoasun & tekstien © Vipeltäjä Kyseessä on virtuaalihevonen -- A SIM-game horse |