
Luonteeltaan Llama Lina eli Lina tai Laama on...
Lina Laama on varsin rauhallinen, letkeä ja epäneitimäinen tamma. Linan kanssa ei tarvitse pelätä mitään tammamaisia purkauksia tai kiukkukohtauksia, tämä Laama on aina ollut erittäin tasainen tamma. Karsinassa ja käytävällä harjatessa Lina on erittäin kiltti, tamma on yleisestikin varsin helppo ja mutkaton hoidettava. Kun Linaa pyytää siirtyä vasemmalle, tamma siirtyy. Kun tammalta pyytää kaviota, Lina kavionsa nostaa. Ainut minkä kanssa Linan kanssa on ongelmia, on satulavyö. Lina on äärimmäisen herkkä vatsastaan, eikä siedä laisinkaan satulavyön äkkinäistä kiristämistä. Laaman kanssa kannattaa aina kiristää vyö reikä reiältä, tai karsinan seinä saa mojovan potkun. Kouluratsastuksessa on erittäin luotettava ratsu, jonka kanssa on ilo työskennellä. Lina saattaa olla alkutunnista hieman turhankin rauhallinen, mutta jos ratsastaja itse on menossa eteenpäin herää Laamakin. Laaman kanssa tärkeintä on olla kuitenkin jäämättä puristamaan ja kaivamaan pohkeilla, sillä silloin Linaa ei saa kulkemaan rentona eikä pehmenemään minnekään suuntaan. Reippaasti mutta samalla herkästi ratsastettuna Lina on aivan ihana ratsu, jonka kanssa voi kokea onnistumisen tunteen kun jonkin asian oikein tekee, sillä Lina tekee kaiken erittäin hienosti kunhan oikein pyytää. Esteillä Lina on aivan täydellisen ihanan upea esteponi, jollaista ei mistä vain löydä. Kouluratsastuksessa kun Lina saattaa olla hieman liian rauhallinen, niin esteillä eteenpäinpyrkimystä löytyy. Ei liikaa, mutta niin, että selässä saa käyttää pidätteitäkin. Linalla hyppääminen on yhtä mutkatonta kuin muutenkin tamman kanssa työskenteleminen; Lina hyppää loistavalla tekniikalla, ei liian korkealta mutta kuitenkin sen verran ettei puomit helpolla lähde mukaan. Laama on ehdottomasti esteponi, siitä neiti pitää ja usein myös ratsastajat sanovat Linan loistavan esteillä. Linan upeaakin upeampi sukupuu
Jälkikasvu
t. Kelmin Zola (i. Dangerzone kel) t. Kelmin Laurina (i. Petit Monstre kel) o. Kelmin Aaron (i. Kelmin Nike) Kilpailu- & valmennuskalenteri
Estesijoitukset 40 kpl 28.03.09 - ERJ - 70-80cm - Silhuet - 2/54 19.05.09 - ERJ - 10-30cm - Pörröpampula - 1/13 19.05.09 - ERJ - 30-40cm - Pörröpampula - 2/37 04.06.09 - ERJ - 60cm - Krofnock Ranck - 6/50 19.07.09 - ERJ - 70cm - Cadell - 5/30 16.07.09 - ERJ - 40-50cm - Stewart - 3/100 17.07.09 - ERJ - 100cm - Stewart - 6/100 02.08.09 - ERJ - 90cm - Stud Monument - 6/50 03.08.09 - ERJ - 80cm - Stud Monument - 4/50 05.05.09 - ERJ - 120cm - Razan - 4/60 09.05.09 - ERJ - 110cm - Sivils - 5/42 22.05.09 - ERJ - 120cm - B&W - 1/50 26.05.09 - ERJ - 110cm - Daftomor - 4/40 30.05.09 - ERJ - 110cm - Daftomor - 2/40 23.06.09 - ERJ - 120cm - Tuuliharja - 6/60 24.06.09 - ERJ - 120cm - Tuuliharja - 6/60 21.07.09 - ERJ - 80cm - Reeyah Ponies - 4/80 22.07.09 - ERJ - 50-60cm - Cecam shetlands - 7/50 11.08.09 - ERJ - 80cm - Stud Monument - 1/70 12.08.09 - ERJ - 80cm - Stud Monument - 3/70 12.08.09 - ERJ - 110cm - Stud Monument - 7/70 15.08.09 - ERJ - 80cm - Stud Monument - 1/70 20.08.09 - ERJ - 90cm - Stud Monument - 4/50 21.08.09 - ERJ - 100cm - Stud Monument - 1/50 22.08.09 - ERJ - 100cm - Stud Monument - 2/50 25.08.09 - ERJ - 100cm - Stud Monument - 2/50 24.08.09 - ERJ - 110cm - Reeyah Ponies - 5/40 24.08.09 - ERJ - 110cm - Reeyah Ponies - 1/40 27.08.09 - ERJ - 110cm - Reeyah Ponies - 3/50 27.08.09 - ERJ - 120cm - Reeyah Ponies - 3/50 27.08.09 - ERJ - 120cm - Reeyah Ponies - 4/50 30.08.09 - ERJ - 100cm - Reeyah Ponies - 3/50 30.08.09 - ERJ - 120cm - Reeyah Ponies - 3/50 31.08.09 - ERJ - 120cm - Reeyah Ponies - 5/50 30.08.09 - ERJ - 70cm - Daftomor - 1/30 29.08.09 - ERJ - 110cm - Cicera - 3/50 02.09.09 - ERJ - 120cm - Reeyah Ponies - 3/50 29.08.09 - ERJ - 70cm - Millionares - 1/30 24.08.09 - ERJ - 70cm - Kyynelehtivä - 6/48 04.09.09 - ERJ - 110cm - Rautakoura - 2/40 Päiväkirjamerkintöjä Linaa liikuttavat Vipeltäjä tai joku muu tallihenkilökuntalainen viikossa muina päivinä paitsi sunnuntaina. Linan kanssa koulutreeneihin koulusatula, suitset meksikolaisella turparemmillä, kuolaimia nivelet sekä suojat joka jalkaan. Estetreeneihin estesatula, suitset meksikolaisella turparemmillä kuolaimina olympiat, sekä martingaalit. Etu- ja takajalkoihin suojat. |
Kuvat © Nisse Ulkoasun & tekstien © Vipeltäjä Kyseessä on virtuaalihevonen -- A SIM-game horse |