
Luonteeltaan Riporche eli Risa on...
Risa on hyvin rakastettava poni, sellainen jonka luokse haluaisi kun on jossain muualla. Risa tulee tarhassa todella hyvin muiden kanssa toimeen, Risa ei ole riidanhaastavaa mallia ollenkaan. Haettaessa Risa tulee iloisena luokse, ja antaa laittaa riimun kärsivällisesti päähänsä. Taluttaessa ori ei ole "normaalia oria", sillä Risan kanssa ei tarvitse pelätä että ori lähtisi muille oreille mesoamaan, ei laisinkaan. Risa kulkee kauniisti vierellä, ilman turhia hölmöilyjä. Hoitaessa Risa on aivan ihana, herra on aina iloinen ja rakastaa rapsuttelua. Risan luokse unohtuu helposti, ori kun painaa päänsä syliin rapsutuksia pyytäen. Varusteiden laitossa ei tämän ponin kanssa minkäänlaisia ongelmia tule. Ratsastaessa Risan suvun arabialainen kuumuus tulee esille, vaikkakin hieman pienemmässä kaavassa kuin itse arabialaisilla. Risa on myös hieman arka, ja saattaa säikkyä jos ratsastaja ei ole voittanut orin luottamusta. Risa kuitenkin on todella yritteliäs, mutta ori on opetettu tottelemaan istuntaan ja jos se puuttuu niin Risa kuumene yrittäessään ymmärtää ratsastajan pyyntöjä. Risan kanssa myös jatkuvat toistot ja kertaukset saattavat luoda Risassa paljon painetta, mutta oikein ratsastettuna pieni kuumentuminen lisää vain askelten lennokkuutta ja näyttävyyttä eikä häiritse missään. Esteratsastuksessa Risan ja ratsastajan välisen luottamuksen tärkeys korostuu, sillä vaikka Risa hyppää loistavasti niin ori tarvitsee ratsastajan johtamaan ja rohkaisemaan. Risa ei ikinä kiellä ilkeyttään tai laiskuuttaan, vaan kieltämisen syynä on usein joko ratsastajan "poissaolo" tai huono tie. Kun ratsastaja kuitenkin osaa rohkaista Risaa, ylittyvät esteet todella sulavilla hypyillä. Reippautta löytyy, ja parhaimmillaan suuremmatkin luokat menevät sulavasti ja virheittä. Risan sukupuu
Jälkikasvu
o. Lacosta kel (e. Roxkat kel) Kilpailu- & valmennuskalenteri
Estesijoitukset 13 kpl 02.09.08 - ERJ - 90cm - Noppakuutio - 1/138 04.09.08 - ERJ - 120cm - Klick - 1/40 19.09.08 - ERJ - 80cm - Mable's Stable - 7/50 30.09.08 - ERJ - 100cm - Tijuana Stables - 2/69 30.09.08 - ERJ - 100cm - Kincaid Farm - 5/76 21.10.08 - ERJ - 100-110cm - Epsygel - 3/54 23.10.08 - ERJ - 120cm - Cheval Delamer - 4/55 23.10.08 - ERJ - 90-100cm - Kumpuramäki - 1/91 24.10.08 - ERJ - 100-120cm - Kumpuramäki - 6/91 20.10.08 - ERJ - 110cm - Melba - 4/30 20.10.08 - ERJ - 130cm - Melba - 1/30 20.01.09 - ERJ - 120cm - Saveria - 1/60 30.01.09 - ERJ - 100cm - Krofnock Ranch - 3/25 Koulusijoitukset 41 kpl 28.08.08 - KRJ - VaB - Cornell Shetlands - 6/178 28.08.08 - KRJ - HeC - Cornell Shetlands - 1/178 12.09.08 - KRJ - HeC - Vaapukka - 1/100 19.09.08 - KRJ - HeC - Cornell Shetlands - 8/100 20.09.08 - KRJ - HeC - Cornell Shetlands - 10/121 22.09.08 - KRJ - HeA - Cornell Shetlands - 3/121 03.10.08 - KRJ - VaB - O'Polo Warmbloods - 4/40 23.09.08 - KRJ - HeC - Cornell Shetlands - 1/50 21.09.08 - KRJ - HeC - Cornell Shetlands - 7/50 21.09.08 - KRJ - HeB - Cornell Shetlands - 7/50 24.09.08 - KRJ - HeA - Cornell Shetlands - 5/50 15.09.08 - KRJ - HeC - Cresendo - 6/63 15.09.08 - KRJ - KN Special - Cresendo - 2/59 25.07.08 - KRJ Cup - HeB - Romulus - 20/390 14.10.08 - KRJ - HeB - Hiljaisuus - 1/40 08.10.08 - KRJ - VaB - O'Polo Warmbloods - 6/40 06.10.08 - KRJ - VaB - Främsta Linjen - 3/35 19.10.08 - KRJ - HeB - Mörkövaara - 6/50 01.11.08 - KRJ - VaB - Vaapukka - 8/185 04.11.08 - KRJ - VaB - Aweia - 6/52 05.11.08 - KRJ - HeA - Aweia - 2/55 09.11.08 - KRJ - HeB - Avuton - 4/153 10.11.08 - KRJ - HeB - Arwyn - 1/100 10.11.08 - KRJ - HeA - Arwyn - 9/100 06.12.08 - KRJ - HeC - Hiljaisuus - 4/42 05.12.08 - KRJ - Kur HeA - Fiktio - 7/100 14.12.08 - KRJ - HeA - O'Polo Warmbloods - 5/64 16.12.08 - KRJ - HeA - O'Polo Warmbloods - 7/64 19.01.09 - KRJ - VaB - Arwyn - 3/52 23.01.09 - KRJ - HeA - Arwyn - 7/52 20.01.09 - KRJ - VaB - Kotiniityn Ratsutalli - 3/40 23.01.09 - KRJ - HeA - Saveria - 3/100 20.01.09 - KRJ - HeB - Fiktio - 5/100 15.02.09 - KRJ - HeC - Rowea - 4/50 22.02.09 - KRJ - HeA - Etulinjan suomenhevoset - 2/100 28.03.09 - KRJ - HeC - Evergrey - 2/38 25.03.09 - KRJ - HeA - Headway - 3/26 29.04.09 - KRJ - HeC - Evergrey - 4/36 30.04.09 - KRJ - HeC - Evergrey - 3/36 13.05.09 - KRJ - VaB - Elfwir - 1/60 21.05.09 - KRJ - HeC - Heinämäki - 2/30 Päiväkirjamerkintöjä - |
Kuvat © SR Ulkoasun & tekstien © Vipeltäjä Kyseessä on virtuaalihevonen -- A SIM-game horse |