
Luonteeltaan Kelmin Stina eli Stina on...
Kelmin Stina syntyi aurinkoisena päivänä, keskellä päivää ilman minkäänlaisia ongelmia. Stinan emä on herttainen ja reipas tamma, ja Stinan isä on mitä hyvätapaisin kasvattini. Mitä Stiinasta siis tulisi? Täydellinen barbiponi kenties? Ei. Meidän Stina järkytti heti varsana värillään, mistä ihmeestä tämä poni oli nappaissut kirjavan värityksensä? Jo varsana Stinasta pystyi näkemään tietynlaista arkuutta ja kuumuutta, mitä en ennen ollut kasvateillani huomannut. Stinasta kasvoi jopa kauniiksi kutsuttu, hyvin eloisa ja äkkipikainen neiti. Kenties kasvattajaansa tullut? Stinan kanssa hoitaessa nyrkkisääntö on, ettei mihinkään ole kiire. Stinan luokse tulee enemmänkin kaksi tuntia ennen ratsastusta, kuin varttia ennen. Jos Stinan kanssa nimittäin kiirehtii, on tamman reaktio seuraavanlainen: "Ai onks meil kiire? Kiire kiire kiire, ups toi olikin hoitaja jonka kaadoin. No, ei se mitään jatkuu! On nimittäin kiire!" Tässä vaiheessa hoitaja onkin sitten tallattu karsinan nurkkaan, ja Stina juoksentelemassa ympäri maita ja mantuja huudellen kiirettään. Jos hoitamiseen kuitenkin käyttää aikaa ja on itse rauhallinen, pysyy Stinakin kiltisti ainakin välillä paikoillaan ja kumpikin selviävät elossa hoitotilanteesta. Ratsastaessa Stina on hyvin kuuma ja äkkipikainen ratsu, jonka selkään yleensä vain parhaimmisto haluaa. Stinan kanssa nimittäin todella huomaa onko hyvä ratsastaja vai ei, Stina on äärettömän herkkä ja nopeasti kuumeneva neiti. Stinalla tunti saattaa mennä vain pää pystyssä juoksemiseen ja nostoissa pomppimiseen, mutta jos ratsastaja on yhtä herkkä ratsastaa kuin Stina ratsastettava voi tunti myös mennä kauniissa peräänannossa ratsukon loistaen. Esteet ovat Stinan mielestä aivan mahtava juttu, mutta edelleen jos ratsastaja ei osaa Stinaa ratsastaa menee tunti kiitolaukkoihin. Jos yhteistyö kuitenkin sujuu niin Stina hyppää hyvällä tekniikalla, eikä kiellä ilman syytä. Stinan upeaakin upeampi sukupuu
Kelmin Stinan sukupuu on yksi upeimmista ratsuponisuvuistani, ainakin omasta mielestäni. Stinan suku on nimittäin puhdas new forest x englantilainen täysiverilinjaus, suvusta ei löydy ratsuponien suvuista mitään muuta rotua! Sukua on kaksi polvea netissä, joista omia ponejani ovat 4/6. Hienompaa saa tovin etsiä, eikö totta? i. Solarin kel on yksi hyvätapaisimmista Kelmikasvateistani, Tomi on nimittäin aivan kymppi luonteeltaan. Ulkonäöltään tämä ratsuponiori on kimo ja korkeutta löytyy 140cm. Orilla on poniprosentteja 87.5%, eikä poniroduista löydy kuin new forestia ja hevosista englantilaista täysiveriä! Tomi on kilpaillut aina 130cm tasolle, sijoittuen lähes 50 kertaa. ii. Zeyd Burr on poikansa tavoin kimo oriherra, mutta rodultaan new forest. Burre on säkäkorkeudeltaan 147cm, hyvin komea tapaus. Burrelta on varmaan orin poika Tomikin luonteensa perinyt, Burrekin on ehdottomasti yksi lasten suosikkiponeista oriudestaan huolimatta. Sijoituksia ori on kerännyt huimat määrät niin este- kuin koulukilpailuista. iii. Darth Colbey on kulomusta new forestori, jolla kilpailtiin vaativissa koulu- ja esteluokissa. Jätti jälkeensä 34 jälkeläistä, joista suurin osa hyvin menestyneitä. iie. Jasonna Xavier on sievä koulu new forest -tamma. Tamma ehti saada elämässään vain 3 varsaa, ennen kuin menehtyi ähkyyn hyvin nuorena. ie. Muscots Erbblune on Kelmin alkuperäisistä tuontitammoista se nf/xx linjainen tamma, poniprosenteiltaan 75%. Ronjaksi kutsuttu tamma on monipersoona, joka hurmaa edelleen kävijöitä. Ronja kilpaili estekilpailuissa, sijoittuen hienot 23 kertaa. Jälkeläisiä tamma on jättänyt 6, ja nyt tamma viettää ansaittuja eläkepäiviään. iei. Salmiak 'ZD on kiiltävän musta new forest. Korkeudeltaan Salmiak on 144cm, mutta hyvin lihaksikas ja tanakka. Salmiak saapui suomeen ollessaan kuusivuotias, ori tuli Hollannista jossa Salmiak oli saanut nuorten ratsuponien arvostelusta hyvät pisteet. Suomessa Salmiak on käynyt useita este- sekä kenttäkilpailuja, vaihtelevalla menestyksellä. Tempperamenttisuutta ja tulisuutta tältä uljaalta pikkumustalta ei kuitenkaan puutu, ja onneksi orin parhaat piirteet näkyvät myös meidän Ronjassa. iee. Muscots Shny on kaunis ratsuponitamma, joka on väriltään ruunikko. Sennillä on neljä mustaa sukkaa, sekä päässään täydellinen sydän. Ruskeat kohdat ovat Sennillä aivan fazerin ruskean väriset, ja tämän takia neiti onkin saanut lisänimen suklaa. Muscots Shny eli tutummin Senni on Stall Muscotin ensimmäinen tammakasvatti. Sennin painotuslaji on este, ja tamma pomppaakin helposti aina metri kymmeneen saakka ja koulussa neiti taitaa helppo A:n asiat. Sennillä kilpailtiin neidin ollessa alle kuusitoista useita estekilpailuja, eri ratsastajilla ja Senni olikin oikea rusettikone. Senni on ratsastaessa hieman jääräpäinen mutta esteillä neiti syttyy. Senniltä Ronja on perinyt pikemminkin hienon hyppytyylin, ja sen kuuluisan Muscotin ponien jääräpäisyyden. e. Truffatore Note on energinen mutta herttainen ponitamma Notevolesta. Tämä ruunikko ratsuponitamma, 71.88% poniveriprosenteiltaan, on säkäkorkeudeltaan vain 139cm. Ponnistusta löytyy kuitenkin korkealle, kilpailuissa on tullut päälle metrinkin luokista sijoituksia ja voittoja! Stina on Terrin toinen varsa nykyisistä neljästä, mutta vielä pari varsaa tammalle on varmaan tulossa. ei. Anesthesia GA on ensimmäisiä esteratsuponejani, mutta ei todellakaan vähiten tunnettu. Hessuksi kutsuttu voikko ratsuponiori 75% niitti elämänsä aikana ERJ III ja YLA3 palkinnot, sekä jätti jälkeensä 9 hienoa jälkeläistä. Luonteeltaan Hessu oli pirteä, pilke silmäkulmainen ori, jonka kanssa oli ilo työskennellä. Hessu menehtyi 1.6.2009 kunnoitettavan 25.5 vuoden ikäisenä. eii. Lithium GER James on voikko 148cm korkea ratsuponiori, jossa yhdistyvät täysiverisen upea ulkomuoto sekä hyppytyyli, sekä new forestin mahtava luonne. Jamesilla on taskussaan lukuisia voittoja niin näyttelyistä kuin estekilpailuistakin, eikä orin menossa näy vielä loppua. James hyväksyttiin maansa kantakirjaan ykköspalkinnolla, sekä hyppykokeessa ori sai kaikkien aikojen parhaat pisteet. eie. GF Metaphore Tämä 145cm korkea new foresttamma on upeasta estesuvusta oleva nykyinen siitostamma. Alkuelämänsä Meta vietti aikansa esteradoilla, napsien voittoja voittojen perään. Meta on kauniin vaaleanrautias. Näyttelyihin Metaa on viety vasta vanhemmalla iällä, mutta reipas vauhtimummo hurmaa edelleen, kantakirjastakin tuli toissavuonna II palkinto. ee. Celeste Santo on kaunis kimo suomalainen ratsuponitamma, joka asustelee Notevolessa. Seelan kastattaja Mimosa Korpi Mattilasta. Tamma on säkäkorkeudeltaan 147cm, poniveriprosentteja löytyy 68.75%. Luonteeltaan tamma on lempeä ja rauhallinen, mutta estekilpailuissa tammalla on kyllä energiaa! Estesijoituksia on nimittäin kiertynyt jo huikeat 96 kappaletta. eei. Bonario on ruunikko ratsuponiori, poniveriprosentiltaan 75%. Bonalla on kilpailtu nyt vanhemmalla iällä este- ja koulukisoja, mutta kovin mainittavaa menestystä ei ole tullut. Luonteltaan Bona on rauhallinen, välillä jopa unelias. eee. Rinomato Terra on 62.5% poniverta omaava ratsuponitamma, hyvin paljon tyttärensä näköinen. Väri on nimittäin myöskin tällä tammalla kimo, ja säkäkorkeutta löytyy 146cm. Luonteeltaan Terra on tammamainen mutta kiltti ja yritteliäs. Jälkikasvu
o. Smurf kel (i. Ercwlff VIL) o. Kelmin Puma (i. Kelmin Nike) t. Kelmin Raakel (i. Dangerzone kel) Kilpailu- & valmennuskalenteri
Estesijoitukset 50 kpl 26.10.08 - ERJ - 80cm - BelRa - 2/40 29.10.08 - ERJ - 100cm - BelRa - 2/40 17.10.08 - ERJ - 120cm - Cheval Delamer - 6/48 21.10.08 - ERJ - 70-90cm - Epsygel - 3/54 31.10.08 - ERJ - 60cm - Brayden - 2/217 19.10.08 - ERJ - 130cm - Melba - 3/30 20.10.08 - ERJ - 110cm - Melba - 5/30 21.10.08 - ERJ - 130cm - Melba - 3/30 22.10.08 - ERJ - 110cm - Melba - 2/30 19.01.09 - ERJ - 100cm - Krofnock Farm - 3/60 27.01.09 - ERJ - 110cm - Silence - 3/60 26.01.09 - ERJ - 120cm - Championtalli - 2/36 27.02.09 - ERJ - 110cm - Santo - 4/50 21.03.09 - ERJ - 90cm - Viehättävä - 5/54 21.03.09 - ERJ - 100cm - Viehättävä - 6/54 22.03.09 - ERJ - 90cm - Viehättävä - 7/54 06.06.09 - ERJ - 120cm - Reeyah ponies - 3/40 08.06.09 - ERJ - 90cm - Destination Hades - 9/96 21.06.09 - ERJ - 100cm - Zuruck - 7/70 23.06.09 - ERJ - 100cm - Zuruck - 3/70 25.06.09 - ERJ - 100cm - Zuruck - 1/70 22.07.09 - ERJ - 100cm - Stud Monument - 2/100 26.07.09 - ERJ - 100cm - Stud Monument - 3/100 27.07.09 - ERJ - 110cm - Reeyah Ponies - 3/80 01.08.09 - ERJ - 120cm - Lexington - 5/30 10.08.09 - ERJ - 110cm - Stud Monument - 8/70 11.08.09 - ERJ - 100cm - Stud Monument - 6/70 13.08.09 - ERJ - 120cm - Stud Monument - 5/70 01.08.09 - ERJ - 130cm - Wincare - 1/30 10.08.09 - ERJ - 100cm - Stud Caruso - 6/100 11.08.09 - ERJ - 100cm - Stud Caruso - 9/100 28.08.09 - ERJ - 80cm - Nepolan ponitalli - 7/50 21.08.09 - ERJ - 120cm - Stud Monument - 7/50 22.08.09 - ERJ - 110cm - Stud Monument - 2/50 22.08.09 - ERJ - 120cm - Stud Monument - 7/50 25.08.09 - ERJ - 120cm - Stud Monument - 6/50 03.08.09 - ERJ - 120cm - Wild Riders - 1/50 08.08.09 - ERJ - 120cm - Reeyah Ponies - 5/80 24.08.09 - ERJ - 120cm - Infinity - 1/40 20.08.09 - ERJ - 120cm - Reeyah Ponies - 2/40 20.08.09 - ERJ - 120cm - Reeyah Ponies - 4/40 22.08.09 - ERJ - 120cm - Reeyah Ponies - 4/40 31.08.09 - ERJ - 80cm - Baya Dressage - 5/30 28.08.09 - ERJ - 110cm - Reeyah Ponies - 1/50 28.08.09 - ERJ - 120cm - Reeyah Ponies - 1/50 31.08.09 - ERJ - 120cm - Reeyah Ponies - 3/50 02.09.09 - ERJ - 120cm - Reeyah Ponies - 3/50 30.08.09 - ERJ - 100cm - Bairdon - 1/40 01.09.09 - ERJ - 120cm - Bairdon - 1/40 09.09.09 - ERJ - 120cm - Ribera - 1/40 Päiväkirjamerkintöjä Stinaa liikuttavat Vipeltäjä tai joku muu tallihenkilökuntalainen viikossa muina päivinä paitsi sunnuntaina. Stinan kanssa koulutreeneihin koulusatula, suitset englantilaisella turparemmillä ja etuturparemmillä, kuolaimia nivelet sekä suojat joka jalkaan. Estetreeneihin estesatula, suitset englantilaisella turparemmillä ja etuturparemmillä kuolaimina nivelet, sekä martingaalit. Etu- ja takajalkoihin suojat. Valmennusten kommentit: 14.10 Vipeltäjä kävi Stinan kanssa estevalmennuksessa Heydayssa, tässä valmentajan kommentti: Kiinnitin heti alussa huomioni tähän säpäkkään tammaan, joka alkutunnista käveli jännittyneesti, katseli pelottavia vihreitä miehiä maneesin nurkissa ja hyppelehti tasajalkaa silmänvalkuaiset muljahdellen. Vieras paikka sai sen selvästi hämilleen, mutta taitavalla ratsastuksella sait sen nopeasti rauhoittumaan ja rentoutumaan. Alkuverryttelyssä annoin ohjeeksi nelikaariset kiemuraurat koko maneesia käyttäen, ja päädyissä suuret pääty-ympyrät. Stina suoritti todella kauniisti nelikaarisen kiemurauran, eikä tämä harjoitus suorittanut ketterälle tammalle vaikeuksia. Silloin tällöin se saattoi herpaantua kauniista muodostaan pomppimaan tasajalkaa ja nakkelemaan niskojaan, mutta mitä rennompana pysyit, sen nopeammin Stinakin rentoutui ja myötäsi. Laukat suoritettiin suurella keskiympyrällä, jossa niin pidennettiin kuin lyhennettiinkin laukkaa, ja tehtiin voltteja ympyrän sisälle. Stinan mielestä laukkaaminen taisi olla enemmän kuin kivaa, eikä se olisi millään malttanut lopettaa sitä. Aloitimme esteiden hyppäämisen ensin innarilla, josta pikkuhiljaa pidennettiin rataa. Innari sujui Stinalta hyvin. Tältä jatkettiin vesiesteelle, jolle Stina ensimmäisellä kerralla kielsi. Toisella kertaa ei tullut kieltoa, mutta sen sijaan todella suuri ja liioiteltu hyppy. Kolmannella kerralla tamma tuli oikein näppärästi turhia liioittelematta. Kapea pysty ei tuottanut hevoselle minkäänlaisia vaikeuksia, kunhan muistat ohjata aivan suoran tien, niin hevosen on helpompi hypätä todella kapea este. Sarjassa hyppäsi ensimmäisen esteen, jonka jälkeen kuitenkin lähti ominpäin kaartamaan sivuille toisen esteen ohi. Tiukenna ohjausta, älä päästä hevosta niin helpolla jos se ominpäin lähtee tekemään tuollaista. Uudelleen sarjalle, meni jo paljon paremmin ja Stina ylitti myös toisen esteen hienosti. Lopuksi nostin kaikki esteet 90 senttisiksi ja vielä oli vuorossa koko radan suoritus. Ei tuottanut teille vaikeuksia. Herkillä avuilla sait Stinan ohjattua ja käännettyä tiukoistakin paikoista. Kaksi pudotusta tuli; vesiesteelle lähti turhan kaukaa ja suhteutetun sarjan ensimmäiselle esteelle taas liian läheltä. Huolellista ratsastusta siitä huolimatta, ja kun ymmärtää miten vaikea hevonen Stina varmasti ratsuna on, ei voi kuin kehua. Kotiläksyksi pientä hiomista joka paikasta, uusiin paikkoihin tutustumista ja vesiesteen harjoittelua. 24.10 Vipeltäjä oli Stinan kanssa yksityisvalmentajalla, hilellä, tässä hänen kommentit: Ai tällainen tapaus tänään, oli ensimmäinen ajatukseni kun näin sinun ja Stinan palloilevan paikalle. Poni pomppi ja säpsyili minkä kerkesi, mutta istuit itse ihailtavan rauhallisen näköisenä satulassa. Estetuntimme aloitimme huolellisella verryttelyllä. Pyysin sinua ratsastamaan reippaassa kevyessä ravissa kaarevia uria ja temponmuutoksia koko kenttää käyttäen. Stina tikutti pää pystyssä ensimmäiset viisi minuuttia ja kavahti jokaista pusikkoa kierros toisensa jälkeen. Ratsastit kuitenkin aivan niin kuin pitääkin, eli turhia tamman hötkyilyistä välittämättä. Poni huomasi heti kun aloin pykätä esteitä kentälle, että luvassa olisi sen lempparitreeniä, joten vauhti meinasi yltyä aivan kiidoksi. Tee pieniä pidätteitä joka toisella askeleella ja vältä vetämistä. Poni alkoi hiljalleen olla enemmän avuillasi ja kehotin sinua ottamaan molempiin kierroksiin muutaman laukannoston. Ensimmäinen nosto oli riehakas ja pukkejakin sateli muutama, mutta ratsastit sen taas hetkessä kuulolle. Ensimmäisenä teidän piti tulla lävistäjälle asettamieni neljän ravipuomin ylitse muutaman kerran. Välit oli asetettu niin, että tamma joutui vähän venyttämään ja täten myös helpommin käyttämään selkäänsä eikä vain tepsuttamaan kuin tulisilla hiilillä. Aluksi ravi oli liian kiireinen lähestymisessä ja Stina räpelsi ylitse kompuroiden, mutta seuraavalla kierroksella olit jo paremmin ajan tasalla ja säätelit tahdin jo ennen puomeja. Tein kahdesta puomista ristikon siten, että sinun oli ratsastettava ensin rauhallisessa ravissa kahden puomin yli ja sitten ylitettävä pieni este. Stina huomasi kavaletin jo kaukaa ja yritti linjalla jopa nostaa laukan, mutta onneksi olit ajan tasalla ja rauhoitit vauhdin siten, että osuitte tehtävään hyvin. Taisit kuitenkin keskittyä hidastamiseen sen verran, että näppäsit vahingossa ohjista myös hypyssä. Muutaman kerran ravissa tultuanne asetin puomit esteen eteen laukkapuomeiksi ja nostin ristikon noin 50 cm korkeaksi pystyksi. Nyt Stina vasta innostuikin ja pääsi kuin pääsikin kaahaamaan puomeille niin, että kolisteli aikalailla. Hyppyyn se lähti hätäisesti varsin kaukaa ja oma tasapainosi oli koetuksella. Hienosti kuitenkin tajusit myödätä, vaikka istunnalla olitkin vähän myöhässä. Seuraavilla kerroilla tasapainotit ponin esimerkillisesti jo kauempana ja suorititte tehtävän sujuvasti. Kävellessänne välillä minä pystytin kahdesta jäljelle jääneestä puomista ja muutamasta tolpasta ristikon suurinpiirtein viiden laukka-askeleen päähän pystystä. Taas lähestyminen oli hoidettava ravilla ja sitten annettava ponin nostaa laukka, säädeltävä askeleet viiteen ja sitten hypättävä pysty, jonka korotin 70 cm. Stina oli käynnin jälkeen vähän rauhallisempi ja sait tehtyä lähestymisistä oikein sujuvia. Kerran poni meinasi mennä neljällä askeleella välin, mutta kielsikin viime tipassa tultuaan vielä pienen askeleen tehtyään liian lähelle estettä. Käväisit kaulalla, mutta onneksi et tippunut! Kokonaisuudessaan hyppytreeninne sujuivat vauhdikkaissa ja sujuvissa merkeissä. Stina on älyttömän ponnistusvoimainen poni ja taisikin vähän ihmetellä, miksi hyppäsimme näin pieniä esteitä. Painotan kuitenkin mielelläni tekniikkaa, korkeus tulee siinä sivussa. Itse ratsastit oikein siististi ja rauhallisesti, ihan niin kuin kuumalla ponilla kuuluukin! 03.01.09 Olimme Stinan kanssa estevalmennuksessa Villakujassa, tässä kommentit: Kommentti: Alkuverryttelyssä taivuttelimme ja otimme kaasu -ja jarruharjoituksia, jolloin Stina pysyisi käsissäsi ilman, että kiskoisit ohjista, jolloin tuloksena se kuskaisi sinua ympäri kenttää. Sait hyvin sen hereille ja se oli täysin sinun hallinnassasi. Sitten annoin sinulle tehtävän, piti tulla puomit ravissa, että kädet ovat kypärän takana. Tulit hyvin ja Stina tuli juuri sopivassa tempossa. Korotin esteet pieniksi ristikoiksi ja nyt toinen käsi sai olla sivulla ja toinen pitämässä ohjista. Olit hypyissä hyvin mukana. Korotin esteitä vähitellen ja muutin harjoituksia. Välillä jouduit ottamaan harjasta kiinni, kun tasapaino horjui. Stina suoritti hyvin kaikki mitä pyydettiin. Vaikka välillä jouduit rauhotteleen sitä, koska se kuumui. Mutta taitavalla ratsastuksella se rentoutui heti ja päästiin jatkamaan hyppyjä. Valmennus sujui hyvin teillä ja Stina on todella kuuma peli, jota pitää ratsastaa noin herkästi kun sinä ratsastit! Upeaa yhteistöytä! 05.10 Kelmiin saapui eilisiltana ensilumi, joka kaikkien kummastukseksi jäi kuin jäikin yön yli ja aamulla lunta vain tuprutti! Tästä riemastuneet tallityöntekijät päättivät lähteä lumimaastoon metsään ja niitylle laukkaamaan. Mukaan lähtivät Jonna Zonella, Anssi Petellä sekä Oliver Stinalla. Retkestä tuli erittäin vauhdikas, varsinkin Stina oli viemässä Oliveria niityllä. |
Kuvat © estekuvien billy. koulukuvien Vipeltäjä Ulkoasun & tekstien © Vipeltäjä Kyseessä on virtuaalihevonen -- A SIM-game horse |