
Luonteeltaan Dangerzone kel eli Zone on...
Zonelta löytyy pilke silmäkulmasta, mutta pinnan alla orilta myös löytyy rohkeutta ja sisua kerrakseen. Zonen kanssa täytyy olla huumorimielellä, jos ei ole niin Zone vain pahenee jos huomaa ärsytettävän ärsyyntyvän. Zone on "rento jätkä", jonka kanssa ei tarvitse pikkuasioista murehtia. Ei siis haittaa vaikka hoitaja ei olisi täydellinen, virheitä sattuu eikä tämä ori niistä rankaise. Zone tosin on itsekin varsin epätäydellinen, pilke silmäkulmassa elävä ori saattaa tuosta vain napata hihasta kiinni tai hamuta hoitajan hyväntuoksuisia hiuksia suuhunsa. Kavioiden otossa Zone esittää usein sirkustemppujaan, ensin venyttelemällä kuin kissa ja sitten menemällä polvilleen kuin pitäisi kavio antaa. Ratsastaessa Zone on jotenkin omalla rennolla hieman pilke silmäkulmassa asenteellaan aivan unelma ratsastaessa. Rohkeutta ei tältä orilta puutu, kun muut ponit hyppivät pystyyn kieltäytyen menemästä jonnekin niin Zone kävelee pitkin ja letkein askelin pelottavaan paikkaan korviaan lotkauttamatta. Zone on myös hyvin vastaanottava ratsu, jos oria käskee hidastamaan niin Zone myös hidastaa eikä turhia kaahottele. Eteenpäinpyrkimystä kylläkin löytyy, muttei liikaa. Selässä täytyy kuitenkin olla hereillä, sillä Zone lukee ratsastajiaan kuin avoimia kirjoja ja jos ratsastaja ei ole mukana niin Zone kyllä ottaa tilanteesta vaarin. Muotoon ja peräänantoon Zonen saa suhteellisen helposti, kiitos yhteistyöhalun. Vaikka koulu sujuukin Zonen kanssa hyvin, ovat esteet tälle orille uravalinta. Zonen kanssa esteharjoituksiin on aina ilo mennä, orista tietää ettei tämä ala turhia hötkyilemään mutta patistamaan ei missään nimessä myöskään tarvitse, päin vastoin selässä saa vauhtia säädellä. Puomit, kavaletit tai esteet, mitä vain kunhan on jotain minkä ylitse saa mennä on Zonen logiikka. Zone hyppää pyöreästi käyttäen hienosti selkäänsä, ja hyppyyn on helppo päästä mukaan. Zone myös venyy uskomattomiin suorituksiin, vaikka esteelle saapuisi päin prinkkalaa yrittää Zone urheasti sen ylitse mennä pudottamatta. Mutta auta armias jos selässä ei olla mukana, sellaisille henkilöille Zone osoittaa hyvin nopeasti kentän pohjan. Lastatessa Zone on osoittautunut hyvin helpoksi lastattavaksi, luukku vain auki ja suojat päälle niin Zone menee korvat höröss odottavan heinäsäkin luokse. Kisapaikalla ori on aivan kymppi, Zonen rento elämänasenne tulee taas esille. Zone se ei turhaan stressaa maisemanmuutosta, sama se missä töitä tehdään. Lämmittelyssä voi tietenkin vähän tervehtiä uusia neitejä työn lomassa, mutta radalla tehdään niinkuin ratsastaja käskee. Palkintojen jaot ovat Zonen mielestä mahtava juttu, ori oikein poseeraa kun saa ruusukkeen suitsiinsa ja kunniakierroksella mennään täysiä yleisön riemuksi. Zonen upeaakin upeampi sukupuu
i. Sixpack kel on ensimmäisiä omia kelmikasvattejani, rodultaan ratsuponi veriprosentiltaan 75%. Tämä ruunivoikko ori on kilpaillut esteillä aina 130cm saakka, sijoittuen 27 kertaa. Voittoja on tullut viisi kappaletta, yksi juuri 130cm luokasta. Poniksi kutsuttu ori on tulinen, herkkä ja raisu esteori, säältään 147cm. ii. Verlangzamen on poikansa tavoin ruunivoikko, mutta rodultaan connemara. Tämä erittäin komea 142cm korkea ori on saavuttanut ulkonäöllään KTK II palkinnon sekä VIR MVA Ch arvonimen. Muilla taidoillaan orin on saanit YLA3 ja ERJ II palkinnot. Ame on omistajansa mukaan rohkea ja taitava, persoonallinen ori. Jälkeläisiä orilla on seitsemän Ponin lisäksi, mutta kaikki muut ovat connemaroja. Ame poistui hevosten taivaaseen 12.10.2008. iii. Zwijgzaam on samaa maata kuin poikansa ja pojanpoikansa, eli ruunivoikko. Rodultaan ori on connemara ja säkäkorkeudeltaan 145cm. Zwijgzaam on hyvin suosittu jalostusori Irlannissa, missä ori on saanut jo monia jälkeläisiä. Zwijgzaam on myös hyvin kuuluisa esteori, joka on sijoittunut loistavasti vaativissakin luokissa. iie. Beheerzing on kimo 140cm korkea connemaratamma, joka on lähinnä ollut maatilalla kärryhevosena. Tamma ei ole kuitenkaan kovinkaan vanha vielä, ja hyppytaitoja löytyy. ie. Ponnyås Tinka on yksi ehdottomasti suosituimmista tuontitammoista, eikä ihme. Tämä kimo ratsuponitamma, ponivereltään 50%, on hyvin persoonallinen ja hurmaava tapaus. Tinka on kilpaillut lähinnä alle metrin luokissa, sijoittuen 23 kertaa. Nyt tamma viettää ansaittuja eläkepäiviään Kelmissä, saatuaan kuusi ratsuponijälkeläistä, joista etenkin Sixpack, Bubba ja Tinke ovat hyvin sijoittuneita. iei. Gerd Harald on ruotsalainen kenttähevonen. Tällä 160cm korkealla ruotsinpuoliverisellä on kilpailtu pienempiä kenttäluokkia, mutta lähinnä ollaan panostettu orin harvinaisen voikon värin ja komean ulkonäön vuoksi näyttelyihin. Jälkeläisiä ori on kuitenkin saanut vain pari Tinkan lisäksi. iee. Jarahille pitää yllä isän puolen connemara rotua. 143cm korkea tamma on kilpaillut esteluokissa aina 120cm korkealle saakka, voittaen vuoden 05 ponicupin, tasolla 115cm. Väriltään Jarahille on kimo. Ulkonäöltään tamma on hieman romuluinen, mutta onneksi Jarahillen jälkeläiset ovat perineet vain emänsä loistavan hyppytyylin. e. Kelmin Ephel on ruunikonlehmänkirjava ratsuponitamma, ponivereltään 53.13%. Jos Sixpack oli ensimmäisiä kelmi kasvattejani, niin Ennistä voin sanoa että hän on ensimmäinen Kelmin kasvatti. Pippurinen ja voimakastahtoinen pikkutamma on kilpaillut nuoruudessaan ahkerasti esteitä, sijotuksia kertyi 39 kappaletta! Voittoja niistä on 6. Tamma on koulutettu re 130cm ko helppo B tasolle. Jälkeläisiä Ennillä on tähän mennessä 6, joista moni ovat pärjänneet hyvin kilpakentillä. ei. U2 on Tanskasta tuotu ratsuponiori, poniprosenteiltaan 56.25%. Kakkonen on ruunikko esteori, maineekkaasta tanskalaisesta 2gård siittolasta. Kakkonen on raisu esteori, joka on sijoittunut 25 kertaa estekilpailuissa. Tähän mennessä Kakkonen on jättänyt kuusi jälkeläistä, joista Kelmin Ephel on varsinkin perinyt isänsä hyppytaidot. eii. Top2 on 2gårdin suosituin jalostusori. Tämä punaruunikko ori on tunnettu niin loistavista estejälkeläisistään ja komeasta ulkonäöstään. Rodultaan ori ratsuponi 50%, orin isä on englantilainen täysiverinen ja emä new forest. Top2 on perinyt luonteensa kuumalta täysiveri isältään, mutta ulkonäönsä puolesta ori menisi sporttisesta new foresista. Säkäkorkeutta orilta löytyy 146cm. eie. Blingbling on pieni ja turhankin hoikka ratsuponitamma, joka asustelee siittolan viereisessä pientallissa, mutta on välillä hyvän sukupuunsa takia liisauksessa 2gårdissa. Bling on ruunikko ja säkäkorkeudeltaan vain 140cm, mutta hyppää sirolla tekniikallaan metrikympinkin ratoja. Tamman suvusta löytyy 62.5% poneja, new foresteja tarkemmin. Hevosverestä huolehtivat englantilaiset täysiveriset. ee. Marlinda Seaser on kaunis voikko ratsuponitamma 138cm, veriprosenteiltaan 50%. Lindaksi kutsuttu tamma saapui meille aikoinaan Yenevasta, Ajattarelta. Tamma oli jo hänen kanssaan ehtinyt näyttää kyntensä esteradoilla, ja meillä tamma myös loisti kilpailuissa, sijoituksia kertyi 29. Linda muistuttaa hyvin paljon ulkonäöltä arabia, mutta väriltään tamma on harvinaisen voikko. Jälkeläisiä tamma on saanut vasta neljä, mutta kaikki ovat näyttäneet kykynsä esteradoilla emänsä tapaan. eei. Devil is here on rodultaan arabialainen täysiverinen, säkäkorkeudeltaan vain 145cm. Pienuutensa vuoksi oria on käytetty vain ratsuponijalostukseen, mutta ei vain pienuutensa vuoksi vaan myös upean hyppykykynsä. Devil on luonteeltaan hyvin kiltti ja suloinen, vaikka välillä arabialaisen kuumuus puree läpi. Väriltään ori on kimo. eee. Artificial GER on Saksassa syntynyt new forest tamma, väriltään kimo. Tamma oli nuoruudessaan kilpakäytössä, mutta joutui lopettamaan kilpailemisen liiallisen kuumumisen takia, ratsastajat eivät saaneet tammaa pysymään aisoissa. Korkeutta neidiltä löytyi vain 135cm, minkä vuoksi tammalle ei löydetty tarpeeksi taitavaa ratsastajaa kilpakäyttöön. Väriltään tamma oli myöskin kimo. Jälkikasvu
t. Violan Magic (e. Kelmin Miracle) t. Juicy Shreed (e. Violan Cadi) t. Kelmin Zola (e. Llama lina) o. Kelmin Rogan (e. Russianrulet KN) t. Kelmin Raakel (e. Kelmin Stina) Kilpailu- & valmennuskalenteri
Estesijoitukset 54 kpl 30.09.08 - ERJ - 100cm - VVR - 6/60 02.10.08 - ERJ - 100cm - VVR - 2/60 27.10.08 - ERJ - 80cm - BelRa - 2/40 19.10.08 - ERJ - 80cm - SSRA - 4/41 22.10.08 - ERJ - 120cm - Cheval Delamer - 2/55 31.10.08 - ERJ - 70cm - Brayden - 3/206 26.10.08 - ERJ - 110cm - Tarumaa - 4/77 03.11.08 - ERJ - 100cm - Notevole - 6/40 08.11.08 - ERJ - 100cm - Notevole - 2/40 19.10.08 - ERJ - 110cm - Melba - 3/30 20.10.08 - ERJ - 130cm - Melba - 2/30 21.10.08 - ERJ - 120cm - Melba - 2/30 21.10.08 - ERJ - 110cm - Melba - 3/30 20.11.08 - ERJ - 80-100cm - FL Ponies - 3/20 30.11.08 - ERJ - 120cm - Harnowton - 3/30 20.01.09 - ERJ - 110cm - Beliewe - 5/50 26.01.09 - ERJ - 100cm - Silence - 1/60 28.01.09 - ERJ - 100cm - Silence - 2/60 30.01.09 - ERJ - 100cm - Krofnock Ranch - 1/25 01.02.09 - ERJ - 100cm - Krofnock Ranch - 4/60 01.02.09 - ERJ - 110cm - Krofnock Ranch - 2/25 28.02.09 - ERJ - 110cm - Grayhaven - 5/99 19.02.09 - ERJ - 110cm - Krofnock Ranch - 4/25 15.06.09 - ERJ - 110cm - Svärjade - 5/50 23.06.09 - ERJ - 100cm - Zuruck - 7/70 25.06.09 - ERJ - 100cm - Zuruck - 4/70 01.08.09 - ERJ - 110cm - Stud Monument - 7/50 22.07.09 - ERJ - 110cm - Reeyah Ponies - 5/80 24.07.09 - ERJ - 110cm - Reeyah Ponies - 4/80 24.07.09 - ERJ - 110cm - Reeyah Ponies - 8/80 25.07.09 - ERJ - 110cm - Reeyah Ponies - 8/80 26.07.09 - ERJ - 110cm - Reeyah Ponies - 2/80 07.08.09 - ERJ - 120cm - Lexington - 3/30 10.08.09 - ERJ - 100cm - Stud Monument - 5/70 12.08.09 - ERJ - 120cm - Stud Monument - 8/70 30.07.09 - ERJ - 130cm - Wincare - 4/30 11.08.09 - ERJ - 100cm - Stud Caruso - 8/100 14.08.09 - ERJ - 110cm - Stud Caruso - 8/100 28.08.09 - ERJ - 100cm - Nepolan ponitalli - 5/50 20.08.09 - ERJ - 110cm - Stud Monument - 3/50 21.08.09 - ERJ - 110cm - Stud Monument - 2/50 22.08.09 - ERJ - 110cm - Stud Monument - 5/50 25.08.09 - ERJ - 110cm - Stud Monument - 1/50 02.08.09 - ERJ - 120cm - Wild Riders - 1/50 08.08.09 - ERJ - 110cm - Reeyah Ponies - 2/80 08.08.09 - ERJ - 110cm - Reeyah Ponies - 5/80 09.08.09 - ERJ - 110cm - Reeyah Ponies - 7/80 09.08.09 - ERJ - 110cm - Reeyah Ponies - 1/80 19.08.09 - ERJ - 110cm - Reeyah Ponies - 6/40 21.08.09 - ERJ - 100cm - Reeyah Ponies - 1/40 22.08.09 - ERJ - 110cm - Reeyah Ponies - 5/40 24.08.09 - ERJ - 110cm - Reeyah Ponies - 4/40 28.08.09 - ERJ - 110cm - Reeyah Ponies - 3/50 01.09.09 - ERJ - 110cm - Reeyah Ponies - 3/50 Kenttäsijoitukset 1 kpl 13.06.09 - KERJ - tutustumis - Huopatossu - 3/38 Päiväkirjamerkintöjä Zonea liikutetaan joka päivä paitsi sunnuntaina, lukuunottamatta satunnaisia kilpailuita. Zonella hypätään yleensä viikossa kerran tai kaksi, muut harjoitukset ovat maastoilua, koulutreenejä tai maasta käsin työskentelyä. Koulutreeneihin Zonelle laitetaan koulusatula, suitset englantilaisella turparemmillä sekä etuturparemmillä kuolaimina kumipäällystetyt nivelet, etujalkoihin tarrapintelit. Esteille ja maastoon Zonelle laitetaan estesatula, suitset englantilaisella turparemmillä sekä etuturparemmillä kuolaimina kumipäällystetyt nivelet sekä suojat joka jalkaan. 15.10.08 Matti kävi Zonen kanssa pitkällä maastokävelyllä lähimaastossa, Zonessa oli virtaa ja ori olisi halunnut kulkea paljon nopeampaa kuin käyntiä ja hidasta ravia. Maaston jälkeen Matti juoksutti Zonea vielä hetken pyöröaitauksessa, joka sujui varsin vauhdikkaasti mutta hyvin. Viikon 6 kommentit Ramilta, ratsastajana suski: Siirrä se nyt vaan ravista käyntiin sillä istunnalla, eikun pelkällä istunnalla!! Leiki jauhosäkkiä! Käytä vaikka ääntä vähän. Noniin hyvä onnistu sitte viimein.. Siirty oikein hyvin käynnistä raviin istunnalla. Kato nyt se kuuntelee istuntaa oikein hyvin! Nyt takasin pujotteluradalle sieltä keskeltä. Käytä painoapuja, kyllä sen niitä pitäisi kuunnella. Ja uudestaan tänne pujottelulle! Paljon parempi. Käytä nyt vähän enemmän pohkeita siinä väistössä ja pistä samalla eteen, toi alkaa mennä jo ihan joksikin muuksi kuin pohkeenväistöksi. Hyvin korjattu, vaikka ohjilla ei käännetä tai hidasteta, kato ettet heitä niitä menemään. Pidä tasainen ulko-ohjan tuntuma! Hienoa se menee jo peräänantoon! Laukka nousee nyt! Enemmän istuntaa mukaan, leiki heittäväs pesäpalloa! Vielä, ei pohkeita, ettei se lähe juoksee alta. No nyt! Hienoa hienoa! Yritit parhaasi koko ajan ja naurunremahduksista huolimatta teit kuten käskettiin, vaikka ohjeeni tuntuivatkin hassuilta. 03.02 Uusi hoitaja, Rainy, kävi tänään ensimmäistä kertaa oria tapaamassa. Muuten kaikki sujui ok, paitsi Zone onnistui rikkomaan tytön takin jo näin kättelyssä.. Illalla Anssi ratsasti orilla maastossa, ori käyttäytyi kuulemma todella hyvin! Hyppäsivät pari maastoestettäkin siinä sivussa, mitkä Zone hyppäsi Anssin mukaan "supermageesti". Ties jos Zone olisi heittänyt pojan selästään, mennä nyt hyppäämään tuulisella ja märällä säällä! 15.02 Rainy kävi hieman flunssaisena hoitamassa Zanea, joka nautti harjaamisesta melkein nukahtamiseen saakka. Puzz tosin sai orin melkein säikähtämään, kummallista! Kavioiden annossa ori hieman junttuili tapansa mukaan, mutta antoi loputa nekin. 16.04 Lenni päätti lähteä Zonella maastoilemaan. Moottoripyöräilevät nuoretkaan eivät erityisemmin ponia hetkauttaneet, vaikkakin muutama tielle pomppinut jänis pompautti ponin hetkellisesti ilmaan. Laukkapätkät yltyivät kunnon kiidoksi ja tallille palasikin kunnolla hikoileva ratsukko. 20.6 Tässä kommentit Kirassa tapahtuneesta, Miia Linsin pitämästä valmennuksesta: Zonella oli alkutunnista kova hätä huudella tammoille, niin että koko maneesi soi. Kun tammat eivät kuitenkaan vastanneet, Zonekin sitten lopetti serenadinsa ja alkoi sinua kuunnella. Herran askeleet olivat todella komeita katseltavia, ja osasit antaa Zonelle oikeanlaiset avut. Ensimmäinen hyppy oli pienoinen ponkaus, herra tuli hieman tahmeasti estettä kohti niin että kun muuri sitten oli edessä herra sekosi askelissaan ja hyppäsi aivan eriskummallisen hypyn, mutta onneksi ilmeisen tottuneena pysyit hienosti satulassa, ja uusinta yrityksellä este ylittyi nyt reippaammassa laukassa hienosti. Aaltoestettä herra piti erittäin eriskummallisena, ja meinasi mennä siitä ohi mutta hienosti pelastit tilanteet selvillä avuilla. 23.07 Kelmin ponitallin oma estevalmentaja, nuoruudessaan kansallisen tason kilpailija (toisin sanoen siis Vipeltäjän 75-vuotias mummo) Heli Suorse kävi valmentamassa Lenniä ja Zonea. Tässä Helin kommentit: Alkutunnista heiluit selässä kuin mikäkin heinäsäkki koko vartalollasi, jolloin tuntumakaan ei ollut tasainen. Tämän vuoksi Zone ei päässyt kunnolla tukeutumaan ohjalle, mutta korjattuasi istuntasi rauhalliseksi ja tuntuman tasaiseksi oikea avoin muoto loksahti heti paikoilleen. Pohkeen edessä ori oli heti hienosti. Ensimmäiset puomit menitte turhan hitaassa temmossa, kiitos sinun turhien pidätteittesi, mutta käskystä myödätä korjasit ja toiset puomit sujivat. Tänään ette hypänneet rataa, vaan oksereita. Zone pystyi uskomattomiin suorituksiin, kolmiosainen 130cm okseri meni puhtaasti, mutta sinä Lenni jäit hieman turhaan kädellä kiinni! Upea poni kerrassaan! 24.07 Karannut poni tuhosi Vipeltäjän kukkapenkin. Ja kuivumassa olleet pyykit, mukaanlukien Victoria's Secretin pinkit alusvaatteet. Tästä syystä ponin karkuun päästäneet syylliset, jotka osoittautuivat Lenniksi ja Anssiksi saivat loppupäivän pestä Pepen pyykkejä ja toinen sai juosta kaupoissa etsimässä uusia alusvaatteita. Illalla edelleen tuohtunut Pepe laittoi Lennin Zonelle tehokoulutunnille, jonka jälkeen poika hoiperteli pois tallista selittäen menettäneensä isyytensä. Kevyttä ravia ilman jalustimia ilmeisesti? Zone kuitenkin kulki hienosti. 26.07 Vipeltäjän mummo Heli Suorse kävi ensimmäistä kertaa Kelmissä, ja hän mm. valmensi Jonnaa ja Zonea: Zonella ja sinulla oli ilmeisen erimielisyyksiä tunnin alussa, Zone olisi vain tahtonut kiljua muille oreille ja liehakoida tammaa, mutta parin kunnon näpäytyksen jälkeen sait orin takaisin ruotuun ja yhteistyönne alkoi sujua. Esteet sujuivat erittäin hyvin, Zonen eteenpäinpyrkimys oli erittäin hyvä mutta onnistuit pitämään orin käsissä, niin että hypyt olivat kauniita, ori ei edes huomannut että olivat mitenkään erikoisia, paitsi vesiesteellä. Ihmettelin miksi vesiesteelle tullessa herra hidasti käyntiin ja lähestyi estettä korvat hörössä mutta onneksi tajusit tilanteen ja sait orin huomion voltilla takaisin ja vesiestekin muuttui takaisin vesiastiasta esteeksi. 29.07 Vipeltäjän ystävä Ella kävi katsastelemassa tiluksia ja samalla piti pienen valmennuksen Zonelle ja Lennille Pepen tiukan valvonnan alaisena; Tänään harjoituksen ideana oli ratsastajan ja hevosen päät sekaisin mahdollisimman vaikealla radalla. Tiukkoihin käännöksiin, outoihin etäisyyksiin ja esteiden korkeuseroihin Lenni sai valmistautua Zonen kanssa alkutunnista. Ensin innostunut poni piti saada kuuntelemaan ratsastajaa täydellisesti ja kulkemaan rennosti ja kauniisti, mihin Lennillä meni jo jonkin aikaa (minuutteja kului huomattava määrä siihen, että katsomossa mulkoileva Vipeltäjä löysi koko ajan virheitä pojan ratsastuksesta ja halusi rynnistää pelastamaan oman poninsa ja hypätä itse selkään ja sai näin Lenninkin hermostumaan, mikä sitten hermostutti Zonen). Kun oikea muoto ja yhteisymmärrys kuitenkin lopulta löytyivät, aloitettiin muutamalla esteellä; kahden kavaletin väli oli kahden lyhyen laukka-askeleen mittainen ja seuraava ennen 90 sentin estettä yhden pitkän. Lennin rauhallinen ratsastus kostautui ensimmäisellä yrityksellä ja Zone joutui tekemään todella pelastushypyn päästäkseen yli pystystä. Kun harjoitus sujui hyvin ja Pepekin joutui mumisemaan hyväksyntänsä, Lenni sai käännellä Zonea ympäri kenttää ja samalla hyppiä muutamien esteiden yli. Tiukat käännökset olivat hieman hankalia jos Zone pääsi yhtään pitenemään tai häiriintymään Vipeltäjän kirkumisesta. Kunhan poni pysyi kasassa, ei ongelmia ollut. 10 esteen radalla sekä Lenni että Zone saivat käyttää päitään oikein kunnolla ja etsiä oikeita ponnistuskohtia, laskea askeleita ja yrittää vielä pysyä perässä toistensa tekemisistä. 20-120 senttisten eseiden ylitykset menivät ihan hyvin, Lennin rauhallinen ja rento ratsastustyyli sopi Zonelle. Muutamat käännökset menivät pitkiksi ja joitakin tilanteita Zone joutui pelastamaan, mutta kieltoja tai pudotuksia ei tullut. Ensimmäisellä yrityksellä ratsukko tosin pyörähdeltyään aikansa pysähtyi keskelle kenttää miettimään suuntaa minne jatkaa, mutta kun kentälle valmentajaa leikkimään rynninyt Vipeltäjä oli huutanut radan perusteellisesti kertaalleen läpi, Lenni osasi ohjastaa Zonen oikeiden esteiden yli oikeassa järjestyksessä. Hienot hypyt ja kuuliaisuus jäivät hienosta ponista mieleen :) 15.08 Vipeltäjä ja Zone kävivät Viisvitosessa estevalmennuksessa, tasolla 80cm. Tässä kommentit, valmentajana toimi maria: Zone näytti rohkeutensa heti saapuessaan valmennukseen, kun pari muuta hevosta katselivat vähän kentän metsänpuoleista laitaa, mutta tämä ori ei hukannut moiseen ajatustakaan. Zone näytti hyvin rennolta ja veijarimaiselta verryttelyssä. Jos et antanut sille koko ajan tekemistä, se saattoi keksiä pieniä jekkuja sinun päänmenoksesi. Välillä se koitti tulla kentän keskelle, mutta ratsastit sen topakasti takaisin uralle. Verryttelyhypyt sujuivat mainiosti, mitä nyt ori livahti kerran esteen ohi, kun unohdit pitää pohkeet lähellä sen kylkiä. Ensimmäisellä kerralla kun tulitte jumppasarjalle, Zonen askeleet eivät tahtoneet osua kohdalleen. Vaikka Zone onkin poni, se tuli jumpalle niin suurta laukkaa, hyvä että mahduitte väleihin. Onneksi ori otti pidätteesi ja kokoavat avut hyvin vastaan, ja jumppa alkoi sujua paljon paremmin. Kun muistat vaan pysyä orin selässä hereillä, teiltä sujuu este kuin este, hienoa! 16.08 Vipeltäjä kävi orin kanssa Shreedissä weeramin valmennettavana, tässä kommentit: Aluksi meno näytti hieman korjattavalta, kun Vipeltäjä ei tuntunut olevan ihan mukana - minkä Zone tietenkin tajusi heti. Kun Zone olikin hetken siinä saanut pomputeltua, sai Vipeltäjä otteensa takaisin ja kunnon lämmittely voitiin aloittaa. Zone otti loistavasti vastaan ratsastajansa avut ja käskyt, eikä sen kummemmin pyrkinyt eteenpäin, tai ainakaan niin ettei se olisi ollut säädeltävissä. Ratsukolle ei tarvinnut kauhean paljoa paria kertaa patistaa saatika neuvoa, vaan kaikki meni suoraa jakeluun ja meno oli sulavaa. Hyvän lämmittelyn jälkeen pääsimmekin esteiden pariin, ja aloitimme ihan matalista että itsekin tietäisin miten niin Zone kuin Vipeltäjäkin toimii esteillä. Hypyt menivät uudelleen ja uudelleen loistavasti, eikä siinä oikeastaan saanut korjailla kuin ehkä hieman jalan asentoa tai muuta pientä. Kun yksittäiset esteet sujuivat hienosti, siirryimme hiljattain radalle. Aluksi meno ei näyttänyt ihan niin sulavalta kuin mitä oli aluksi näyttänyt, kun Vipeltäjä eksyi taas mielessään hieman matkasta. Kun kuitenkin herättely oli saatu perille, hiljattain alkoi ratatyöskentelykin sujua. Pariin otteeseen reittivalinnat hieman epäonnistuivat, mutta niistä otettiin opikseen ja seuraava sujui jo paljon paljon paremmin. Kokonaisuudessaan loistava valmennus, ratsukon kanssa oli ilo työskennellä! 20.08 Vipeltäjää ja Zonea kävi valmentamassa Essy, tässä kommentit Aluksi mentiin vaan ihan rennosti käyntiä. Sen jälkeen otettiin ravia ja tehtiin voltteja ja pääty-ympyröitä, jotta Zone taipuisi sitten hieman enemmän. Aluksi alettiin mennä pitkällä suoralla ihan vain rentoa 60 cm:n pystyä, ja ori todellakin vain lensi sen yli. Este mentiin pari kertaa, ja sen jälkeen sitä nostettiin suoraan 80 cm:iin. Oriista huomasi heti, että se pursuu energiaa ja vauhti kiihtyi, mitä lähemmäs estettä mentiin. Jälleen kerran Zone vain lensi yli. Taas mentiin pari kertaa, ja nyt otettiin vähän aikaa ravia uralla kun keskelle tehtiin 100 cm:n pieni ”rata”: pysty, ristikko ja pysty. Ori otti heti jalat alleen kun sai laukka-avun. Zone vain ponnisti ja oli jo päässyt esteen yli, ristikkoon se ei keskittynyt kunnolla, sillä kuului kolahdus, mutta puomi ei pudonnut. Viimeisen pystyn se sitten taas hyppäsi hyvin. Rata mentiin vielä kerran, viimeisellä pystyllä kuului taas kolahdus, mutta ei pudonnut. Nyt otettiin loppuravit ja –käynnit. Meni todella hyvin. (© Essy -09) 03.10 Vipeltäjä ja Zone kävivät Violassa valmentautumassa 80-110cm rataesteillä, valmentajana Jenna H. Tässä valmentajan kommentti: Teillä hommat sujui heti siitä lähtien kun selkään nousit. Zone kuunteli sinua hyvin, eikä ollut yhtään vastahakoinen - päinvastoin! Saavuitte hyvillä mielin ja lähditte valmennuksesta pois entistäkin iloisempana! Alkuverkat sujuivat näpsäkästi teiltä, ori meni rennosti, mutta innokkaasti eteenpäin tietäen pääsevänsä pian hyppäämään. Verkkahypyt olivat Zonelle naurettavan pieniä, se liiteli niistä yli kuin vettä vain ja välillä hiukan liioittelikin hypyissä. Pääsit silti hyvin hyppyihin mukaan. Jumppasarja meni oikein sujuvasti, ori löysi hyvin ponnistuspaikat ja tulitte aina huolellisesti tehtävään. Yhtään pudotusta tai kieltäytymistä ei tullut ja pääsit Zonen kaikkiin hyppyihin hyvin mukaan. 05.10 Kelmiin saapui eilisiltana ensilumi, joka kaikkien kummastukseksi jäi kuin jäikin yön yli ja aamulla lunta vain tuprutti! Tästä riemastuneet tallityöntekijät päättivät lähteä lumimaastoon metsään ja niitylle laukkaamaan. Mukaan lähtivät Jonna Zonella, Anssi Petellä sekä Oliver Stinalla. Retkestä tuli erittäin vauhdikas, varsinkin Stina oli viemässä Oliveria niityllä. |
Kuvat © SR Ulkoasun & tekstien © Vipeltäjä Kyseessä on virtuaalihevonen -- A SIM-game horse |