Tervetuloa Kiraan!

Kira on vuoden 5.3.2009 virallisesti avattu ja perustettu sisartalli Moulinille. Kira sijaitsee kuitenkin päinvastaisella paikalla, nimittäin Saksan Alpeilla. Jokatalviset lumivyöryt, vihaiset hiihtäjät ja lumikerrokset ovat meille arkipäivää. Itse paikka on pieni tila vuoriston vieressä, tallista ei löydy kuin kymmenen karsinaa. Tallihenkilökunta kulkee tallissa kylmemmällä lapasissa, mutta kyllä meiltä silti potentiaalisia estehevosia löytyy.

Saksalaisia estehevosia

Kirassa kasvatetaan estehevosia, lähinnä saksalaisia puoliverirotuja kuten holsteineja ja hannovereja. Mikään puoliverirotu ei kuitenkaan ole poissuljettu, minkä vain rotuinen hevonen saattaa Kiraan eksyä. Alkuun suurin osa hevosistamme ovat ulkomaantuonteja, mutta suvun määrää haluaisin saada pidemmäksi ajan kanssa. Kasvatuksessa tärkeänä pidän vanhempien huolellisen valitsemisen ja varsamäärien pitämisen alhaalla. Tavoitteenani ei ole luoda uutta estekantaa, vaan rajoitetun määrän laadukkaita yksilöitä.

Loppusanat

Muuta kunnolla pyörivää toimintaa ei meiltä löydy kasvatuksen ohella, tosin ajatuksissa on pyörinyt myös maahantuonti omien hevosten tuonnin lisäksi. Jalostusorimme ovat myös nimensä mukaisesti jalostuskäytössä, myös ulkopuolisille tammoille. Mutta pidemmittä puheitta: toivottavasti viihdyt Kirassa, ja tulet ehkä toistekin!

         Terveisin, Vipeltäjä (KR, VRL-01285)
Viimeisimmät

06.01.10 / Uusi ulkoasu sivuille

06.01.10 / Tekstien muokkaamista, yleistä päivittelyä.

11.01.10 / Biedermeier, L'Espoir Kira ja Schanja Kira saapuivat talliin.


Suosittelemme

Weybridge
Indis Villains
Barrier Showjumpers





Kaiken © Kira 2009-2010,
ellei toisin mainita


Kyseessä on virtuaalitalli,
a SIM game stable!