|
Lumisten vuorten kyljessä sijaitsee pieni Kira
Suuret moitteettomat tilat, puhtaat tilavat tallit ja käskyjä mukisematta totteleva tallihenkilökunta? Mukavat säät, vaarattomat maastot ja ystävälliset naapurit? Näitä ei Kirasta löydy, ei vaikka Vipeltäjä on melkein kaikkensa yrittänyt, varsinkin henkilökunnan ja naapurien suhteen. Kira sijaitsee lumisten vuorten keskellä, onneksi navoille on kuitenkin matkaa jonkin verran. Sijainnin vuoksi talviset lumivyöryt maastoretkillä ja vihaiset laskettelijat ovat hyvin tuttua kiralaisille. Tilukset löytyvät pienen vuoristokylän vieressä, pienehköltä maapläntiltä, joka on täyteen ahdettu.
Itse tila on siis suorastaan pieni, mutta varsin sopiva hevosten pitoon. Kiraa voisi kuvailla varsin ahtaaksi, mutta itse käyttäisin sanaa "kotoisa". Kenttä on niin pieni, että kunnon estetreenin järjestääkseen on pakko olla yksin hyppäämässä, mutta onneksi löytyy myös hieman suurempi maneesi, joka onkin lauhkeassa ilmastossa elintärkeä. Omia maastoja Kiralla ei ole, mutta kun päästään läheisen kylän läpi - kyläläisten suureksi iloksi tie kulkee latujen vierestä.. - niin kiralaisilla on käytettävissä havumetsiä ja kahluuttamiseen kylmä jokikin. Toki jos mennään aivan vuorien vierelle täytyy varoa omia reittejä keksiviä laskettelijoita sekä lumivyöryjä..
Talli ja niin-ja-näin remontoitu halkovaja
Talli on paljon remontoitu, 41-karsinainen kaksikerroksinen vanha puu-tiilirakennus. Kylmällä säällä varsin kolea rakennus saa tallihenkilökunnan kulkemaan lapaset kädessä, mutta hevoset sen kuin nauttivat lämpimissä loimissaan virkistävästä viileydestä. Sillä vaikka talli on jo parhaat päivät nähnyt, ahtaanpuoleinen rakennus, hevosten mukavuudesta ei tingitä. Tallista löytyy tilavien karsinoiden lisäksi pesukarsina, rehuvarasto sekä varustehuone. Vanhat kulmasta löytyvät nitisevät portaat vievät yläkertaan, missä on heinävaraston lisäksi asuintilat. Tallihenkilökunta majailevat joko tallin vintillä kahdessa yksiössä (omistajan vallatessa kokonaan toisen päädyn), tai hieman itse ydintilasta kauempana olevassa niin-ja-näin remontoidussa vanhassa halkovajassa, joka on tosin hyvin sievä hirsirakennus.
Tallin lisäksi löytyy kaksipaikkainen pihatto, mihin laitetaan tilanpuutteen tai rettelöinnin vuoksi varsinkin oreja, mistä pihatto onkin saanut nimen "päiväkoti-pihatto". Pihaton karsinat ovat tukevassa hirsirakennuksessa, joten herkemmätkin hevoset viihtyvät siellä hyvin. Ulkoilumahdollisuuksia miljoonankahmijoillemme on kuusi pienempää tarhaa, mistä kaksi on hiekkapohjaista ja neljä ruoho. Tarhat on nimetty yhdestä-kuuteen, mutta kovin loogisesti ei numerointi mene. Laitumet ovat kaksi epämuodostunutta aluetta vähän matkan päässä, toinen oreille ja toinen tammoille.
Pohjapiirros ja nippelitietoa järjestyksestä
Karsinapaikat
1. Loriot SP
2. Charad's Löwin
3. Black'n'White
4. Askari
5. Biedermeier
6. Abendrot BT
7. Abschüssig GN
8. Skarabee
9. Nemo BT
10. Wienerisch GN
11. L'Espoir Kira
|
12. Panther
13.
14.
15.
16.
17. La Ynka Kira
18. Astonishing Ysley
19. Cherokea Kira
20. Amorina Kira
21. Ankapartie xx
22. Älvas Giovanna
|
23. Galhaya GN
24. Aaltruide Kira
25. Schanja Kira
26. Almfeilchen SP
27. Segfera Perle
28. Karina
29. Traubenkirsche
30. Jade Cecilia
31. Schneeminne
32. Jade Cecilia
33.
|
34. Elfenbein BT
35. Aprilliebe PJ
36. Tageslicht
37. Bruchmühles Zoya
39. Radeken GN
40. Amaretto
41. Giovanna
P 1.
P 2.
|
|