|
Luonnekuvaus
Cortege PB eli Teena on varsin perusluonteinen tamma, kaikinpuolin kiva ja herttainen. Herttaisuus kostautuu joskus, sillä neiti jää usein muiden varjoon. Teena on hoitaessa yleisesti kiltti, vaikkakin välillä hyvinkin tammamainen, jolloin satula ja satulavyö saavat hyvinkin ilkeän irvistyksen aikaan. Muille hevosille tamma on yleensä kiltti, mutta osaa myös välillä olla oikea lohikäärme sille päälle sattuessaan. Ihmisiä kohtaan neiti on kunnioittava, eikä näyki tai potki mutta irvistelee ja luimii sille päälle sattuessaan. Taluttaessa vähän säpsy, pysähtyy tasajaloin tuijottamaan korvat sojottaen esimerkiksi uutta roskapönttöä.
Ratsastaessa Teena ei ole erityisen herkkä, muttei myöskään erityisen kovasuinenkaan. Teena ei ole erityisen reipas, muttei laiskakaan. Teena on vähän sitä sun tätä, ja tunnin sujuminen riippuu melkein täysin ratsastajan taidoista. Hitaan ratsastajan kanssa tamma on hidas, nopean kanssa nopea. Neitiä kutsutaankin tallissa "mittariksi", sillä tamma todella näyttää mittarin lailla ratsastajansa ominaisuudet. Yksi ominaisuus tammassa on kuitenkin itsessään, mikä on tietty arkuus. Räsähdykset ja paukahtelevat maneesinkatot saavat Teenan helposti jännittymään ja säpsymään.
Esteillä Teena on upeasta hyppykapasiteetistaan huolimatta hyvin vaativa ratsastettava. Tamma kuumenee helposti esteiden tullessa kuvioihin, ja ratsastajan täytyy osata valita askelmäärät ja tiet huolellisesti, ettei neiti kielläkään. Teena ei lähde kiitämään kuumentuessaan, vaan tamma väistelee enemmänkin pidätteitä ja jää ratsastajan taakse, jolloin ohjattavuus huononee. Selässä täytyy ratsastaa rohkeasti tamma takaisin eteen, jolloin tiet paranevat eikä Teena kiellä enää helposti.
Kisakalenteri kpl
-
Jälkeläiset
-
|