|
07.09.2006 eli ikä (40d = 1a) ▫ kimo connemaratamma 142cm
Jälkeläiset:
o. Joachim NH (i. True Derek) o. Bootstrap Bill (i. Edward Scissorhands SIN) o. Moulin Jerry Jr. (i. Moulin Tom&Jerry) o. Moulin Jerrycotton (i. Moulin Tom&Jerry) Sukuselvitys: Ruthin isä on se poni, johon iskin silmäni heti kun siihen ensimmäisen kerran törmäsin satunnaisen surffailun seurauksena. Vaikkei Tigerstonen sivuilla tuolloin vielä ollut edes luonnekuvausta, oli yleisvaikutelma sellainen, että tahdoin välttämättä saada siitä varsan itselleni. Jossain vaiheessa tallin sivuilla oli ilmoitus myytävästä kasvatista, Ruthista, joka oli syntynyt yhdistelmästä Tigerstone x Freebird. Eihän sellaista helmeä voinut jättää tallin nurkkiin pölyttymään. Ruth siis tulee lyhyestä suvusta. Sen molemmat vanhemmat ovat evm-sukuisia, mutta vahvasti koulupainotteisia. Molemmat on myös kasvatettu Suomessa, eli kotimaista laatutyötä silläkin saralla. Tigerstone on on mustankimo, koulupainotteinen connemaraori. Kouluratsastuksen parissa ori kilpailee helppo B-tason luokissa ja esteradoillakin sen voi nähdä ylittämässä metrisiä esteitä. Painotuslaji siis kuitenkin koulu. Tigerstone tulee kouvolalaiselta kasvattajalta, joka on kasvattanut muutamia lupaavia yksil6ouml;itä muutenkin. Tämä ori on ehdottomasti yksi niistä lupauksista. Muutamia sijoituksia kouluratsastusjaoksen alaisista kilpailuista on orin plakkariin kertynyt, mikä on hyvä saavutus orin nuoreen ikään nähden. Ulkonäöltään Tigerstone on sopusuhtainen ja komea ori. Itse ihastuin erityisesti sen päähän. Tigerstonella on sulavat liikkeet, kuten kouluponilla pitää ollakin. Kaikissa askellajeissa on matkaavoittavat askeleet ja tarpeeksi ripeä tempo, mutta ratsastajalla on kuitenkin mukavat oltavat pehmän askelluksen johdosta. Ruthin isänisä, Tigerwood, on ruunikonkimo ori, joka on kilpaillut kansallisenkin tason kouluratsastuskisoissa. Menestys on kuitenkin keskittynyt lähinnä kotimaan kamaralla pidettyihin kilpailuihin, koska orin hermot tahtoivat pettää suuremmilla areenoilla. Ulkomuodoltaan Tigerwood on erittäin komea ori. Tigerstone on selvästi perinyt siltä uljaat piirteensä. Ori on pyörähtänyt myös kantakirjauksessa ja kotiintuomisina sieltä saatiin KTK I palkinto. Ruthin isänemä Westwood's Ciaralla puolestaan on alla vain muutama startti helpoissa luokissa. Se joutui jäämään siitokseen varsin nuorena vaikean jalkavamman takia. Väritykseltään Ciara on mustankimo, kuten poikansa Tigerstonekin. Freebird on ruunihallakko connemaratamma, varustettuna isolla tähdellä ja pilkulla. Tamma on Ruthin isän tavoin koulupainotteinen, mutta astetta taitavampi kouluratsu kuin Tigerstone. Freebirdin koulutustaso on nimittäin niinkin korkea kuin helppo A. Tamma on myös säkäkorkeudeltaan hieman korkeampi kuin Tigerstone, mutta sillä nyt ei niin suurta merkitystä ole. Freebirdilla on pari sijoitusta kouluratsastusjaoksen alaisista kilpailuista, mutta sen parhaimmat kilpailutulokset taitavat olla vasta tulossa tuonnempana. Odotankin jännityksellä mitä tästä mahtimimmistä vielä kehittyykään. Luonteeltaan tamma on iloinen ja reipas niin ratsuna, kun muulloinkin. Se on helppo käsitellä ja muutenkin todella sympaattinen ponineiti. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei tosiaan tarvitse tämän ponin seurassa kauaa odotella. Freebird kun tuntuu vetävän niitä puoleensa magneetin tavoin. Ruthin emänisä on ruunihallakko ori Rufus Runner. Ori kilpaili nuoruutensa kulta-aikoina enimmäkseen kenttäratsastuskisoissa, mutta koulukisoissakin se muutamaan otteeseen kunnostautui. Myös tämä ori on kantakirjattu I palkinnolle. Blackbird, Ruthin emänemä, on ruunikko kouluponi. Sillä on paljon sijoituksia alueellisista kouluratsastuskilpailuista helppo B-luokista ja pari kärkisijoitusta kansallisenkin tason kilpailuista. Myös tämä tamma on kaunis katsella ja se on KTK II palkittu ponirouva. © Weelow Luonnekuvaus:
Ruth on yleensä kiltti ja nöyrä, siis kouluratsastuksessa, mutta esteillä se on mahdoton. Tammalla on hyvät ja hienot liikeet sekä kapasiteettia pitkälle. Muiden hevosten seurassa Ruth on yleensä se pomotteleva yksilä. Tamma osaa olla kova muille hevosille, mutta pienemmille hevosille ja varsoille se osaa olla se suojeleva äiti-hahmo, ehkei sitä heti uskoisi tästä. Tulee toimeen muiden kanssa. Ruth on yleensä hieman äreähkö, joten olemme laittaneet sen yleensä täten että solisi jollain tavalla kiinni, ulkona tarhassa kiinni sidottuna sitä ei voi laittaa, sillä se nykii itsensä nopeasti irti ja niin tarhan aidatkin. Kiltein ja helpoin se on laittaa pihalla harjauspuomilla. Tamma seisoo kiltisti, puoli torkkuen, mutta silti pysyy mukana menossa. Jos tamman rinnuksia alkaa turhaa nykimään ja harjaamaan liian kovaa niin saa nopeasti hampaan jäljet itseensä. Ruth antaa kumminkin harjata ihan hyvin. Jalkoja harjattaessa Ruth yrittää siirrellä niitä tai ylipäätään ärsyttää hoitajaansa, mutta muutama kunnon tokaisu tepsii ja tamma seisoo kiltisti. Kavioita putsattaessa tamma yrittää näykkiä, etujalkoja puhdistaessa, sekä takajalkoja puhdistettaessa, tai siitä otteen irrotettaessa se potkaisee nopeasti ellei hoitaja äyä peruuttaa muutamaa askelta taaksepäin. Pään tamma antaa ihmeen kiltisti harjata, hyvä ettei syliin punkea. Satulaalaitettaessa se luimii ja tepastelee paikallaan leikkien uhkaavaa ponia. Satulavyötä laitettaessa pullistelee oikein kunnolla. Kuolaimet ottaa nätisti suuhunsa. Alkukäynneissä Ruth on kiltti, köpöttelee nätisti uralla, tehden ei-mitään asenteella. Ohjia kerätessä se ns herää ja aloittaa temppuilunsa ja testaa ratsastajaansa, se yrittää punkea sisäpohkeen läpi ja volteilla punkeaa ulospäin. Ratsastajan tulee olla tarkka näissä, sille ei saa antaa periksi missään mitä ratsastaja ei halua. Tammalahan on todella nätit askelet kaikissa askellajeissa, etenkin kun sen saa menemään nätisti, mutta aluksi sillä on sipsuttavat askelet. Se menee nätisti ravivoltit yms kunnon ulko-ohja tuella, muuten se punkeaa tai hyvällä onnella edes ravaa. Laukkaa nostaessa se nostaa sen yleensä muutaman pukin kautta, ennenkuin se hyvä laukka tulee, mutta niitäkään pukkeja ei tule jos tamman on saanut nöyräksi kaulastaan, eli kulkee nätisti "kaulakaarella", sen kyllä tietää kun tamman askelet muuttuvat kevyiksi ja askel tahdikkaaksi ja ohjastuntuma pehemenee huomattavasti. Tammahan on painoitettu kouluun, jossa sillä on paljon lahjoja ja kapasiteettia, upea pikkunainen kyllä, pakko myöntää. Esteillä tamma on aivan mahdoton, se menee maapuomit hyvin ravissa, mutta laukassa ei millään. Esteillä tamma ei ole koskaan menestynyt, se tiputtaa ratsastajansa monesti selästä ennenkuin suostuu menemään estettä. Maastossa tamma on varma ja vähän innostuneempi hyppimään ojien yli, mutta mitkään maastoesteet eivät myöskään mene, ei millään. © Weelow Kisakalenteri:
KRJ sijoitukset 39kpl
NJ sijoitukset
| ||||||||||||||||||||