T E R V E T U L O A

Kuvagalleria Pilkahdus koki ensimmäisen valon pilkahduksen noin reilu vuosi sitten. Keskitymme galleriassa eniten hevosaiheisiin kuviin mutta löydät myös muitakin kuvia täältä. Itse en kuvaa ainoastaan hevosia mutta en julkaise netissä muita kuviani, esimerkiksi ihmiskuvia. Olen harrastanut valokuvausta pienestä asti ja olen aina ollut erittäin kiinnostunut aiheesta. Pari vuotta sitten sain vihdoin kauan odotetun järjestelmäkameran ja sen jälkeen harrastus on vain lisääntynyt ja olen kehittynyt toivottavasti myös. Kuvaaja on pääkaupunkiseudulla asuva lukiolainen ja löydät lisää tietoa minusta info sivulta.

Käyn kuvaamassa lähellä järjestetyissä tapahtumissa ja muutenkin otan usein kameran mukaan jos menen esimerkiksi tallille. Kuvia löytää osan täällä esillä mutta kaikki kuvat mitä kuvaan tiettynä päivänä ei ole esillä koska kuvia tulee usein satoja. Parhaimmat löydät yleensä galleriasta ja omat lempiotokset portfoliosta. Kuvat ovat 2006 alkaen täällä ja esillä on vain järjestelmäkamerallani otettuja kuvia. Kaikki kuvat ovat minun ottamia ja niitä ei saa kopioida ilman lupaa minnekkään julkiseen käyttöön, oman tietokoneen taustaksi tai esim. huoneen seinälle omaan käyttöön kuvia voi kopioida. Enemmän info sivulla.

- Karo P.